Pienenä tyttönä tein kuvakalenterin siskoni kanssa. Olisi kai niitä kaupoissakin ollut, mutta jostain syystä emme sellaista saaneet. Niinpä me neuvokkaina lapsina piirsimme itse kannen ja kuvat luukkujen alle. Sitten vain pistelemään nuppineulalla
luukkujen reunat, että ne sai helposti auki. Tuo kelpasi hyvin ja joulu tuli ajallaan.
Ollessani kolmannella luokalla alakoulussa saimme kaksi vuotta vanhemman isosiskoni kanssa “oikean”, kaupasta ostetun kuvakalenterin puoliksi. Suklaasellaisia ei silloin tainnut olla vielä olemassakaan. Vuoropäivin avasimme luukut ja aaton ovessa riitti jännättävää molemmille, koska siinä oli kaksi puolta.
Kun sain oman lapsen, oli tärkeää odottaa pukkia hänen kanssaan. Hän oli ehkä kolmivuotias, kun kyläillessämme hieman vanhemmalla serkulla hän lähti itsekseen tutkiskelemaan tytön huonetta.