RAAHE Vihantilainen Tapani Hilakivi teki elämänsä ensimmäisen veneen tänä keväänä ja sen keveyttä testattiin soutukilpailussa Vihannin Kinttupolun kesätapahtumassa Alpuan Lumijärvellä.
Veneen tekeminen on ollut Hilakiven mielessä läpi elämän. Hän seurasi pienenä poikana, kun Heikki-ukki teki talvisin pari venettä sekä omaan käyttöön että tilaustyönä Iin Illinsaaressa Tapanin Ritva-äidin kotona.
–Kun kuulin alkavasta veneentekokurssista ajattelin, että nyt se pitää tehdä tai se jää tekemättä.
Jokihelmen opiston kurssi kesti sata tuntia ja alkoi loppiaisen jälkeen, mutta Hilakivi arvelee, että tunteja veneen tekemiseen meni kaikkiaan 150. Haastavinta oli veistää taivutettuihin lautoihin pontit ja muoto niin, että ne sopivat toisiinsa.
–Metallista tehdään millintarkasti, mutta puusta pitää tehdä justiinsa. Lopputulokseen olen tyytyväinen, mutta ilman hyvää opettajaa se ei varmasti olisi onnistunut.
Kurssilla opettajana toiminut Paavo Manninen on viidennen polven veneenrakentaja ja tehnyt itse kymmeniä veneitä Hilakivi sanoo, että venettä ei voi tehdä kirjasta opiskelemalla.
–Veneen tekemisessä on sellaisia niksejä, joka ei kirjoista selviä ja siksi kädestä pitäen oppimalla onnistuu paremmin.
Hilakiven tekemä vene on järvivene, mutta ukki teki jokiveneitä. Tapani sai veneentekijänä 87-vuotiaan äitinsä hyväksynnän, kun äiti kävi katsomassa veneen vesillelaskua.
–Äiti muisteli kuinka talvisin odotettiin, että isä sai veneensä valmiiksi, että päästiin siivoamaan. Veneet tehtiin ennen pirtissä. Meillä oli halli, jossa kurssilaisten viisi venettä valmistuivat kyynärpäätuntumassa. Yhdessä tekemisessä oli se hyvä puoli, että toista pystyttiin auttamaan neuvoilla, puuttuvilla tarvikkeilla tai työvälineillä.
Veneen tekeminen eteni haasteesta toiseen ja veneisiin tarvittava terva poltettiin kahdessa tervahaudassa.
Sen verran tärkeä ukin jättämä muisto veneen tekemistä on Hilakivelle ollut, että kun muut kokosivat veneensä kuparinauloilla, Hilakivi halusi käyttää perinteisiä venenauloja.
–Veneeseen meni 500 kappaletta ruotsalaisia galvanoituja venenauloja. Loput nauloista on kotimaisia. Niiden valmistus on loppunut Suomessa 2000-luvun alussa, eikä niitä Ruotsistakaan enää saa. Nauloja piti metsästää toden teolla, mutta lopulta niitä löytyi Raahesta. Sota-ajan jälkeen, kun rautanauloista oli pulaa, ukki käytti aluksi puunauloja, mutta siirtyi rautanauloihin heti, kun niitä sai.
Hilakivelle kokemus veneen tekemisestä oli miellyttävä.
–Kiitos onnistumisesta kuuluu myös työparina olleelle Matti Maaralalle ja koko porukalle. Nauloja jäi jonkin verran, mutta en tiedä olisiko tarpeeksi toiseen veneeseen, hän nauraa.