OULAINEN Jarmo Siltaojan käsikirjoittama näytelmä, Oton kihlajaiset, on raastavalla tavalla ajankohtainen. Vanhustenhoitoon, ikääntyvien ihmisten arkiselviytymiseen, väärinkäsityksiin ja huijauksiin pohjautuva teksti nostaa esille asioita, joiden kanssa kamppailevat niin nuoret kuin varttuneemmatkin sukupolvet. Teatteriyhdistys Rompooli otti käsikirjoituksen harjoitusiltojensa haasteeksi. Tiistaina Oton kihlajaiset sai ensi-iltansa kesäteatteriesityksenä Väinölänrannassa.
Näyttelijäkaarti on nähnyt esityksessä ison vaivan hioessaan tekstistä esille sävyt ja yksityiskohdat, jotka uppoavat katsojiin. Kun ikääntyvällä läheisellä alkaa muisti heittää, heräävät kuolleet eloon. Arjessa selviytyminen tuntuu itsestäänselvyydeltä, mutta omaiset ovat usein toista mieltä. Sanailut sekoavat, tapahtumilla ei ole enää aikajanaa, ruoka ei maistu ja tukkakin on huonosti. Läheisten auttamishalulle ei sada kiitosta, ainoastaan vaan kritiikkiä asioihin puuttumisesta. Oman kodin jättäminen ja siirtyminen hoitokotiin ovat kipeitä koettavia. Siihenkin teatteriesityksessä tartutaan niin omaisten kuin päähenkilönkin näkökulmasta.
Näyttelijästä ohjaajaksi siirtynyt Johanna Saarela on onnistunut luomaan kokonaisuudesta moniulotteisen. Aivan kuten katsojat väliajalla jo kiittelivät, hahmoista on saatu uskottavia ja kuin todellisuudesta napattuja. Näytelmä herättää keskustelemaan, miten kohtaamme vanhentuvan tai ulkomaalaisen. Näkökulmaansa voi peilata niin naapurin, perheenjäsenen, hoitohenkilökunnan kuin asiakaspalvelijankin silmin. Säälistä huoleen ja haluun puuttua asioiden kulkuun. Voimattomuus vuosien tuomien haasteiden edessä vai topakka asioiden järjesteleminen sujuvaksi, ennakkoluuloisuudesta luopumisineen? Siinä on pureksittavaa kesäillassa parituntisen ajaksi.
Näyttelijät tuovat aratkin aiheet rohkeasti näyttämölle. Kokonaisuus on humoristinen, mutta siinä ei silti ilkuta ikääntymiselle. Jokainen näyttelijä tekee osastaan luontevan ja juonta täydentävän. Karjalaismummoa näyttelevä Terttu Laulumaa on hionut puhetyylinsä niin, että murre on tavattoman aidonkuuloista.
Illan hempein oivallus oli mummon kissa. Vuorosanaton pitkähäntä kruunasi tunnelman. Mikäli kissaa ei ole alkuperäisessä käsikirjoituksessa roolitettuna, on lapsinäyttelijän mukaanottaminen tällä mainiolla keinolla ohjaajalta hatunnostonarvoinen teko. Ja kuinka mellevästi kissa tiesi paikkansa, eläytyi ilmeillään ja kehonkielellään! Olihan eläin mummolle tärkein asuinkumppani, eräänlainen hoitaja.
