Suomen Kotiseutuliiton hallituksen puheenjohtajan Kirsi Moisander totesi puheessaan Valtakunnallisten kotiseutupäivien avajaisissa Jyväskylässä viikonloppuna, että valtakunnalliset kotiseutupäivät kokoavat vuosittain yhteen ihmisiä eri puolilta Suomea tutustumaan toistensa kotiseutuihin sekä tutustumaan omaan asuinpaikkakuntaan ja maakuntaan vieläkin paremmin.
–Kotiseutupäivät – kuulostaa museolta tai muuten vaan vanhanaikaiselta – mitä se tarkoittaa? Meillä jokaisella on kotiseutu. Joillakin niitä voi olla useampia, ja joku toinen voi olla sitä mieltä, ettei hänellä ole kotiseutua ollenkaan. Hän ei ole mistään kotoisin, kunnes muistaa, että kyllä minä kuitenkin ajattelen lämmöllä paikkaa, jossa asuin muutaman vuoden.
Moisander jatkoi, että Suomi 100 -juhlavuonna Suomi, kotiseutu ja paikallisuus ovat olleet tärkeitä keskustelun aiheita. Ja ajassamme merkittävät sote- ja maakuntauudistukset ovat nostaneet entistä keskeisempään asemaan paikallisuuden, osallisuuden ja ihmisten tasapuoliset oikeudet palveluiden saatavuudessa.
–Keskustelussa ovat nyt myös oikeus asua ja elää eri puolilla Suomea sekä työn, koulutuksen ja toimeentulon mahdollisuudet kasvukeskusten ulkopuolella ja se, huomioidaanko eri puolilla Suomea riittävästi kulttuurin ja hyvinvoinnin vahvistavaa yhteyttä – siis kulttuuripalveluiden ja toiminnan saatavuuden tasapuolisuutta.
Moisanderin mukaan kotiseudut ovat muutoksessa.
–Miksi näin? Koulutuksen tasa-arvo on myös mahdollisuuksien tasa-arvo. Jokaisella on mahdollisuus valita kotiseutunsa, työ- ja asuinpaikkansa. Osaaminen ja tutkimus ovat korostuneet, imago, elämätapa ja samoin ajattelevien kokoontuminen samoille paikoille keskittävät ihmisiä yhä enemmän kasvukeskuksiin tai vahvasti profiloituneisiin paikkakuntiin ja alueisiin. Muualta tulleen on helpompi olla muiden muualta tulleiden kanssa ja rakentaa yhdessä uutta yhteisöllisyyttä.
Alueiden eroista on siirrytty jälleen keskustelemaan luokkaeroista. Ihmisten sijoittumista luokkiin on pohdittu niin tutkimuksessa kuin Helsingin Sanomien ja monen muunkin median piirissä. Onko luokkaretki ryhmästä toiseen tänään yhtä mahdollinen kuin se oli 1970-80 luvuilla? Realismia on, että sosiaaliset erot kasvavat ja muutos näkyy alueellisina eroina niin toimeentulossa, kouluttautumisessa, hyvinvoinnissa, terveyden hoidossa kuin rikollisuuden lisääntymisessä tai sen puuttumisessakin.
–Alueet, paikat ja ihmisten mahdollisuudet eroavat, mutta mikä meitä yhdistää? Suomalaisuuden vahva ydin on yhteisöllisyys. Yhteisöllisyys, joka ei vain sulkeudu itseensä eikä estä muita tulemasta mukaan, vaan ottaa vastaan muualta tulevia, heikommassa tai paremmassa asemassa olevia, erilaisia ja eri tavoin ajattelevia. Me haluamme rakentaa yhteistä Suomea, jossa kaikilla on mahdollisuus hyvään elämään. Huolimatta siitä, että elämä on meitä kuljettanut milloin minnekin päin maailmaa, meillä on sydämessä tunne siitä, että kuulumme jonnekin: Suomeen, Jyväskylään, entiseen kotipaikkaan tai kotimaahan, johonkin joka on rakentanut meistä minän. Sitä kotiseututyö on. Huolehtimista kotiseudusta, kotiseudun mahdollisuuksista ja ihmisistä, iästä asemasta tai paikasta riippumatta.
–Välittämistä siitä, että kukin meistä jaksaa jatkaa työtään ja elämäänsä, huolehtia lapsista ja vanhuksista, perustaa yrityksiä ja luoda työtä itselle ja toisellekin, niin että kotiseudut kasvavat ja kehittyvät. Luoda mahdollisuuksia osallistua ja osallistaa sekä ylläpitää kotiseutujen perinnettä yhä uusien ja uusien sukupolvien jatkettavaksi ja uudistettavaksi.
