Kolumni

Kolumni: Entinen maatilan tyttö hämillään

Entisenä maatalon tyttönä luulen tietäväni edes jotain siitä, millaista työ maatilalla on. Vaikka on kulunut liki 15 vuotta, kun lomittelin navetassa kesätöikseni, muistan kuin eilisen päivän pieniäkin asioita siitä arjesta. Läheltä katsoin koko lapsuus- ja nuoruusikäni, kun vanhempani ottivat perheelle leivän irti karjanpidosta, peltojen viljelystä ja metsänhoidosta.

Muistan lehmän karkean kielen nuolaisun ja innokkaasti sormia imevät vasikat. Muistan, kuinka tähkä alkoi painoa kartuttaessaan taittua korren päässä, ja miltä jyvästä ulos puristettu tuore maitomainen sisus maistui. Muistan, miten huumaavalta kuivaajalla tuoksui elokuisena iltana, kun ohra alkoi olla pitkän päivän jälkeen kuivaa. Muistan pellolle viedyt kahvieväät, traktorin peräkärryssä istutut hetket, kolisevat laidat ja letkeän, möykkyisen kyydin. Muistan lehmien kirmailut kesän ensilaitumella ja laitumen sähköaidasta saadut iskut. Muistan, miten kiipesin laitumella maanneen lehmän selkään, mutta tipahdin alas, kun se nousi jalkeilleen. Muistan miehet syventyneenä koneremontin äärelle ja sieltä lattianrajasta kuuluneet pyynnöt noutaa heille milloin mitäkin kättä pidempää.

Tätä taustaa vasten minulla on myös aavistus siitä, mitä ajatusten takana eri tahoilla liikkuu, kun tällä hetkellä julkisuudessa kuhisee aihe nimeltä kotimaisen työvoiman hyödyntäminen maataloudessa. Ulkomaisen työvoiman puutteesta kärsitään tiloilla tänä keväänä kipeästi. Samalla moni ihmettelee, eikö tekijöitä kotimaasta löydy, meillähän riittää nyt lomautettuja ja irtisanottuja, ja opiskelijoillakin on pulaa kesätöistä, koska korona kurittaa kaikkia. Työnvälityspaikkoihin ilmaantuu sankoin joukoin maatiloille töihin haluavia ihmisiä, mikä on aivan äärettömän hienoa.

Itse ongelmaa se ei kuitenkaan ratkaise, valitettavasti. Maatilalla työskentelyyn eivät nimittäin riitä pelkkä into ja rahantarve. Ei riitä edes se, jos on 15 vuotta sitten hieman opetellut navettahommia. Minä olin kulkenut navetoimassa mukana polvenkorkuisesta saakka, mutta vanhempani joutuivat silti neuvomaan tuoreelle kesälomittajalle kädestä pitäen monta monituista asiaa. Varmasti olisivat päässeet helpommalla, jos lomatoimistosta olisi hypännyt remmiin täysin valmis tapaus.

Vuoden kiireisimmän ajan hengittäessä viljelijöiden niskaan ei vuorokaudessa riitä tunteja perehdyttämiseen. Työt eivät myöskään odota yhtään, eikä kahdessa paikassa oleminen ole ihmiselle kerralla mitenkään mahdollista.

Ihmisten mielikuvat maatilojen töistä eivät välttämättä kohtaa lainkaan nykytodellisuutta. Entinen maatilan tyttö seuraa maailman menoa ja keskustelun kohinaa jokseenkin hämmentyneenä.