Kolumni

Kolumni: Hei, täältä takaa!

Eräänä päivänä naputtelin toimituksesta viestin läheiselleni, joka tuntee urheilua. Viestini kuului: "Mikä on playoff?" Pian sain vastauksen: "Pudotuspelit". Hymähdin ja naputin heti perään uuden viestin: "Okei! Mitä on pudotuspelit?" Varsin pitkän selityksen jälkeen lähdin varmempana kirjoittamaan urheilujuttua.

Toisena päivänä kuulin, miten sermin takana kokenut kollega pyysi haastateltavalta: "Kuule, olen sen verran pöllö, niin voitko selventää, että..." Myöhemmin toinen kollega kilautti painolle ja pyysi mahdollisuutta korjata viime hetkellä "tekemiään töllösiä", ennen kuin lehteen painetaan juttuun sattunut nimivirhe.

Uskon, että mediassa helposti vieraannuttaa tietty asiantunteva sävy. Totuus kuitenkin on, että juttumateriaalin kerääminen alkaa usein ihan perusasioita. Lisäksi työtä tehdään omalla persoonalla, minkä ansiosta myös toimituksessa maistuu elämänmaku.

Monta kertaa viikossa, parhaimmillaan monta kertaa päivässä, toimituksessa saa myöntää kirjoittavansa vieraasta aiheesta vieraalla sanastolla. Yhtenä päivänä saattaa kirjoittaa ydinvoimasta, Pohjanlahdella suojelluista kaloista, kattoremontista ja urheilusta. Sanomattakin on selvää, ettei kaikissa aiheissa ehdi asiantuntijaksi.

Toimittajana saa jatkuvasti tunnustaa oman keskeneräisyytensä ja olla utelias täysin vieraita asioita kohtaan. Ja tämä on yksi työn parhaita puolia.

Silti välillä huomaan toivovani, että toimituksen inhimillisyys näkyisi läpi siitä musteesta lehden sivuilla. Joskus median edustajat saavat osakseen kovaakin riepottelua, mikä kuulunee rooliin. Mutta silti.

Kunpa muistettaisiin, että täällä roolin takana on lihaa ja verta sekä kyky tuntea.

Samalla olen huomannut, että kaikenlainen syyttely on helpointa osoittaa isompaan yhteisöön. Syytöksiä voivat olla esimerkiksi "koulut eivät puutu kiusaamiseen", "media teki syyttömästä syyllisen" tai vaikkapa "eläintilalliset kohtelevat eläimiä huonosti".

Liian usein unohtuu, että yhteisössä vastuunsa kantavat yksittäiset ihmiset, jotka eivät välttämättä voi laajemmalle mielikuvalle mitään, vaikka omalta osaltaan tekevät parhaansa.

Metsään mennään erityisesti, jos yksittäinen henkilö ottaa taakakseen koko alalle osoitetun synnin ja kantaa sydämessään pohjatonta riittämättömyyden tunnetta.

Joskus pohdin, muuttuisiko esimerkiksi syytellen muotoiltu palaute nätiksi, jos viestin vastaanottajaksi kuvitellaan joku läheinen.

Joten hei, täältä takaa! Annetaanhan tilaa inhimillisyydelle eri rooleissa?