Ämpäreitä olisi hurjan pitkä jono, jos ne nyt pantaisiin peräkkäin. Tarkoitan ämpäreitä, jotka me kerättiin täyteen koksia. Meillä tarkoitan itseäni ja kanssakasvajia, jotka kartutimme ikävuosia Saukontiellä kasvaen.
Muutimme Saukontielle, kun olin alaluokilla. Junarata näkyi huoneeni ikkunasta ja mietin, miten ihmeessä niin lähellä rataa voi nukkua. Hyvin nukutti, junien jyskytys ei haitannut edes sitä ensimmäistä yötä, jonka saukontieläisenä nukuin.
Jokin merkillinen vetovoima sillä radalla oli. Rataa pitkin oiottiin milloin Törmäperän suuntaan ja toisinaan kylää kohti. Sehän oli kiellettyä hommaa, totta kai, mutta joutusaltahan se meno ratavartta pitkin tuntui. Välillä vilkuiltiin, josko juna on tulossa, ettei alle jäädä. Sekin oli tiedossa, että jos rataseikkailusta jää kiinni, se tietää arestia. Radalle ei ollut lupa mennä. Erään kerran jäätiin kiinni serkkulikan kanssa, kun pääsiäislauantaina trullireissulla oiottiin rataa pitkin Törmäperälle. Jopa oli sekin reissu kotona tiedossa, kun kahvipannu täynnä herkkuja kotiin ehdin.
Ja ne koksit, jokin kumma vimma kannusti niitä keräämään. Kaipa ne ämpärin pohjalle pudotessa muuttuivat, lapsen mielessä, arvokkaiksi kiviksi. Ainakin niitä roudattiin uskollisesti kotijoukon nähtäville isolla katraalla.
Kaikista tärkein juttu ajoittuu 1970-luvun loppuun. Siinäkin rata oli pääosissa, kun koko kakarakatras linnoittauduttiin radanvarteen. Kuultiin, että itse presidentti Kekkonen on maakuntamatkalla ja junalla liikenteessä. Siellä me nökötettiin ratapenkalla ja odotettiin sitä tiettyä junaa, jossa valtion päämies matkaa. En tiedä, tekeekö muisti tepposen, mutta muistelen, että ylikäytävällä oli silloin vartijat. Ja kun juna meni ohi, meistä jokainen oli ihan varma siitä, että Kekkonen on nähty.
Nämä kaikki muistikuvat palautuivat mieleen, kun kunnioitusta herättävä höyryveturi Ukko-Pekka tuli Oulaisiin viikko sitten. Kaupunginjohtaja Esa Sippola muistutti, miten tärkeä rooli rautatiellä Oulaisille on. Siinä Sippola on enemmän kuin oikeassa. Sippola tarkoitti ennen muuta tietystikin matkustaja- ja rahtiliikennettä, mutta näitä muitakin ulottuvuuksia radalla toki on.
Tuntui muuten ristiriitaiselta, kun Ukko-Pekan saapuessa asemalle ohi vilahti nykyaikainen Pendolino. Se joutuu vielä kiivaasti kirimään, että saa samat muistot aikaan kuin höyryveturi ja lättähattu.