Joulutontut ovat jo tovin kulkeneet kirjurireissuillaan pitkin poikin Suomen maata. Kuten tiedämme, tonttujen ykköshomma on kirjailla ylös mille tasolle kukin kiltteysasteella yltää ja onko katetta täyttää joulupukille lähetettyjen kirjeiden toivelistaa.
Joulukalenterin luukkuja on avattu jo siinä määrin, että kirjurireissut ovat loppusuoralla. Pikkuriikkinen mahdollisuus on siis vielä petrata osinkojaan tuon listan suhteen.
Vaikken kirjuritontun hommia hoida, silti osaan jollain tapaa asettua tonttujen töppösiin. Niin monelle kissankulmalle, lahdelle ja laitamalle on tonttujen rantauduttava ennen kuin lista on täydellinen ja kaikki kamraatit kontrolloitu.
Tulin siihen tulokseen, taas kerran, että suuntavaistoa jaettaessa taisin olla siellä paljon puhutussa pulkkamäessä. Viime viikolla hurautin juttukeikalle, hyvin olin muka paikan merkannut, mutta väärään osoitteeseen päädyin. Tällä alueella ei ole sitä vaaraa, että tieltä eksyisi. Neuvoja ja opastajia aina löytyy, niin nytkin. Sain uudet koordinaatit, joiden mukaan jatkoin matkaa. Eikä sujunut yhden pysähdyksen taktiikalla tämäkään jatkoetappi. Vielä parin talollisen eteen tupsahdin navigaattorini kanssa. Taas löytyi opastusta ja matka jatkui. Löysin lopulta määränpäähän, vaikkei navi enää samaa mieltä ollutkaan.
Aina se harhaan ajaminen ei ole pahasta. Nytkin oli sopivasti pikkupakkanen. Matkanivassa piti melkein pysähtyä ihastelemaan, miten viehkoisti pilvet lipuivat kuun edestä. Oli hieno kuutamo. Sitäkin ihastelin, miten nättejä jouluvaloja reitin varrelle osui.
Seuraavana päivänä istuttiin kahvilla meidän Lauran (Seppä) kanssa. Kuinkas sattuikaan, Laura kertoi vähän samanlaisesta reissusta, joskin ihan noin perusteellista reitiltä eksymistä Laura ei ollut tehnyt. Laurakin löysi sovittuun paikkaan ja juttureissu tuli tehtyä. Niin minullakin, mutta siitä huolimatta, nauratti ja naurattaa yhä, miten välillä ei reitti osu yksiin suunnitelmien kanssa.
Tunnustan toki senkin, ettei Matkaniva–Piipsjärvi -reissu ole ainoa laatuaan. Muistan, miten Vihannissa navigaattori väitti minun saapuneen määränpäähän, vaikka tien varsilla oli tuuheaa metsää silmän kantamattomiin. Eikä yhtään jututettavaa lähimaillakaan. Silläkin kerralla opastusta löytyi. Soitin juttukeikan kohteena olevan tilan isännälle, joka neuvoi miten pitkästi jatkan ajamista, että tila on hollilla.
