Kaverilta tuli tässä yhtenä päivänä viesti, sellainen huumoripläjäys, jota lukiessa ei tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa.
Lähtökohta oli sellainen, että vanhempi menee piipahtamaan lapsensa huoneessa, ja käynti tuntuu samalta kuin vieraileminen eräässä nimeltä mainitsemattomassa valtavan suuressa shoppailupaikassa, jossa ollaan tavallisesti tuntikausia ostoksilla ja vieläpä peräkärryn kanssa. Vanhemman tarkoituksena oli tietysti mennä vain vilkaisemaan huonetta, ja lähteä saman tien sieltä pois, mutta kuinkas kävikään. Vitsi päättyy siihen, että huoneesta kävelee ulos päätään puisteleva aikuinen, joka yrittää pidellä samanaikaisesti hyppysissään viittä juomalasia, kolmea pyyhettä, lautasta ja isoa läjää sukkia.
Tutulta kuulostaa varmasti hyvin monessa perheessä. Vanhemman näkökulmasta on erittäin mystistä, miten ne tyhjät juomalasit löytävät toistensa seuraan sellaiseen paikkaan, missä ei oikeastaan ole tarkoitus syödä eikä juoda mitään. Sekin on erikoista, miksi joku käyttää kerralla kolmea eri pyyhettä. Sukkien vallankumous on puolestaan sen mittakaavan asia, että siihen ei taida yhden kolumnin tila riittää.
Kun asiaa ajattelee toisesta näkökulmasta, eli sen huoneen asukkaan näkökulmasta, voisi luulla, että talossa tapahtuu kummia. Asukas, jonka sukista suurin osa asuu muualla kuin vaatekaapin korissa, löytää kuitenkin aina aamulla sieltä korista parin puhtaita sukkia. Ne vain ilmestyvät sinne ihan itsestään, samalla tavalla kuin läjissä olevat sukat katoavat näkyvistä.
Samalla tavalla juomalaseja on kaapissa puhtaana. Sieltä asukas ottaa aina uuden lasin, joka kädessään kävelee huoneeseensa. Jääkaapissakin on syömistä. Avaa vain oven, kun nälkä yllättää ja ottaa sieltä.
Varmaan on niin, että asioita vain tapahtuu, päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Sittenkin on varmaan niin, että kun asukas kasvaa ja muuttaa omilleen, ne sukat, pyyhkeet, lasit ja lautaset osaavat elää sitä omaa elämäänsä. Varmaan roskapussitkin kävelevät itse ovesta ulos, ja villakoirat jahtaavat toisiaan nurkissa niin, että väsyvät ja katoavat. Sen täytyy olla niin.
Olisihan se aivan kamalaa, jos asukas täysi-ikäiseksi tullessaan huomaisikin, ettei maailma ole ollenkaan sellainen, mihin hän on tottunut. Kuvitelkaa, miten rasittavaa olisi siivota omat jälkensä. Joutuisi metsästämään sukkia sängyn alta, viemään niitä pyykkiin ja vielä pyykkäämäänkin ne sukat itse, voi kamala.
Eihän se voi niin mennä. Joka talossa varmasti on sellainen ominaisuus, että huolto pelaa. Se on se joku muu, joka ne asiat tekee.