Tuli vietettyä koko pääsiäisen aika kaukana kaikesta hälystä. Ei ollut juoksevaa vettä, ei jääkaappia, ei sähkövaloja pimeän tultua, eikä oikein kunnollisia yhteyksiä muuhun maailmaan.
Reissulle pakatessa mietin, mille kaikelle voi olla tarvetta. Monta sellaista asiaa otin mukaan, joita ei tarvittu, mutta joita olisi voinut tarvita. Varauduin kaikenlaisiin haavereihin ja yllätyksiin.
Kun ihminen menee luontoon oman onnensa nojaan, ei voi syyttää ketään muuta siitä, jos on lähtenyt taipaleelle rehvakkaasti takki auki ja tietämättömänä siitä, mitä eteen voi tulla. Keli voi äkisti muuttua. Kulkupeli voi mennä rikki upottavien hankien takana päivän kävelymatkan päässä. Kenkä voi haukata jäistä vettä kylmällä kelillä. Tulitikut voivat kastua. Juomapullo voi jäädä vahingossa pois matkasta.
Monenlaista haastetta on reissuilla eteen tullut, mutta aina niistä tilanteista on selvitty. Ehkä tärkein asia pulman puraistessa on asenne. Valittaminen ei auta mitään. Syyttely ei auta mitään. Tumput suorina ällistelykään ei pulasta pois nosta.
Jokainen vähänkään luonnossa liikkuva tietää rajansa ja tuntee omat taitonsa. Reissaaminen porukalla asettaa haastetta kokeneemmille, sillä pitäisi osata arvioida toistenkin ominaisuuksia ja kykyjä. Jos huonosti sattuu käymään, niitä valittajia ja tumpelokouria joutuu vetämään perässä kuin kivirekeä.
On ihmisiä, joita samoilu ei kiinnosta pätkääkään, kukin viettää vapaa-aikansa omalla tavallaan. Jokaisen olisi silti hyvä pohtia, miten pärjäisi erämaassa, jos olisi pakko. Ruokaa ei saisi kaupasta eikä vettä hanasta. Taivas vihmoisi vettä, kastelisi kamppeet ja kylmäkin tulisi.
Ennen nämä asiat on osattu varmaan paremmin. Niin ainakin luulen. On ollut varmaan pakko, mutta tietysti elämäkin on ollut toisenlaista.
Veikkaan, että monelle nykyajan ihmiselle tulisi erämaan haastaessa itku jo ensimmäisenä päivänä. Kuinka moni osaa oikeasti esimerkiksi suunnistaa tai tehdä tulen maastoon märällä kelillä niistä tarpeista, mitä sieltä löytyy?
Jo pelkästään se, että ihmiseltä viedään nettiyhteys, vaikuttaa olevan monille ylitsepääsemätön tilanne. Googlehan ne tietäisi kaikki neuvot antaa, mutta siitä ei ole erämaassa mitään hyötyä.
Parhaimmillaan luonnossa liikkuminen antaa aivan uskomattomia kokemuksia. Minun kohokohtani oli tällä viimeisimmällä reissulla se, kun aurinko paistoi tunturissa, tuulenvirettäkään ei tuntunut kasvoilla, porukalla pilkit kädessä eikä mihinkään kiire. Pohjakosketus olivat puolestaan ne jäisen veden haukkarit. Onneksi oli villasukat jalassa. Tiukka vääntö, saapas tyhjäksi, ja reissu jatkui.
