Olen tykästynyt pakopeleihin. Niissä ideana on, että osallistujat suljetaan huoneeseen, jossa heidän tulee edetä eteenpäin päättelemällä ratkaisuja piilotettuihin vihjeisiin ja tehtäviin. Pelaajien tavoitteena on päästä ulos huoneesta annetussa määräajassa.
Jos huoneessa eteneminen tyssää, pelin valvojalta voi pyytää vihjeen avuksi. Kaikki pakopelien huoneet eivät ole samanlaisia, vaan huoneet rakentuvat erilaisten teemojen ja tarinoiden ympärille.
Keskustelimme ystäväni kanssa siitä, mikä pakopeleissä vetää puoleensa. Esille nousivat toiveet itsensä älyllisestä ja toisaalta havainnointikykynsä haastamisesta. Vihjeet on piilotettu, joten terävä ympäristön silmäily on tärkeää. Kun vihjeen löytää, se pitää vielä saada ratkaistuksi.
Toisaalta huoneissa kiinnostavaa on yhteispelin pakko. Pakohuonetta voi pelata minimissään kaksi henkilöä, joten pelissä on aina mukana kommunikaation taso.
Tietyllä lailla pakopelit ovat putkijuoksuja, jossa huoneen eri vaiheista pitää suoriutua tietyssä järjestyksessä. Lopulta huoneen pelaajat kuitenkin tekevät huoneesta itsensä näköisen, sillä seuralla ja keskinäisellä huumorilla on iso vaikutus pelin kulkuun.
Muistan eräänkin pelin, jossa aiheutin tahtomattani lisätehtävän jättämällä löysän paitani jumiin numerolukollisen salkun väliin... Tilanne oli äärimmäisen hilpeä ja naurattaa minua yhä! Jossain seurassa tämä tapaus olisi varmaankin aiheuttanut hampaiden kiristystä, mutta tuolloin saimme yhteisen hauskan muiston. Selvää on, että tällainen yhdessä tekeminen auttaa tutustumaan toiseen.
En ole yksin pakopeli-innostukseni kanssa, vaan pakopelit ovat eräänlainen trendi. Samalla pakokonseptit ovat monipuolistuneet. Tiedän, että tavallisten huoneiden lisäksi saatavilla on esimerkiksi eräaiheinen pakopeli metsässä tai tallipako Oulaisten Pikku-Annalassa. Kulissit paisuvat.
Kävin pelaamassa tallipaon. Siinä koko tallirakennus on osa peliä ja paikalla on myös tallin eläinasukit. Tilan suuruus haastoi kahden pelaajan tiimimme ja toisaalta myös eläinten läsnäolo haastoi minut eläinrakkaana henkilönä... Ratkaistako vihjeitä vai rapsuttaako koiria?
Mistä sitten nautin lopulta eniten? Kenties siitä, että hektisen arjen vastapainona pakopelit toimivat mainiona läsnäolon harjoituksena, jonka aikana en ehdi ajatella arjen pyöritystä vaan huomaan uppoavani tarinan imuun. Irtioton jälkeen koittaa paluu arkeen. Olo on kuitenkin kuin uudestisyntyneellä elettyäni hetken timantti- tai hevosvarkaana. Tai kenties polttarisankarin pelastajana.
