Kyllä pitäisi jokaisen ihmisen ainakin kerran vuoteen maata sohvalla viikko. Vapaaehtoisesti ei ihan heti moinen houkuttelisi, mutta kun ei kerran muutakaan voi kuin maata, niin onhan se sohva paljon parempi vaihtoehto kuin sänky, jossa tietenkin maataan sitten se loppuaika vuorokaudesta. Minulla tällainen pakkomakuutus on juuri nyt takana päin. Toiselta nimeltään sitä voisi kutsua flunssaksi. Enpä nyt kuitenkaan kutsu, vaan keskityn tämän asian hyviin puoliin.
Tuli rakennettua lukuisia palapelejä ja pidettyä jopa palapelinrakennuskisat. Idean saa varastaa ihan vapaasti ja kehitellä vaikka MM-palapelimittelöt johonkin sellaiseen saumaan, missä on tarvetta hassuttelulle. Tuli myös luettua monta monituista kirjaa, mikä on kylläkin aina erittäin terapeuttista. Lisäksi tuli värkkäiltyä aarrekarttaa. Siis oikeaa aarrekarttaa, jollaisia tarvitsevat ainakin merirosvot.
Tällaisten hupitouhujen ohella tuli organisoitua siitä sohvalta, viltin alta, puolimakuuasennosta käsin hirmuisesti kaikenlaista sellaista pientä sälää, joka tahtoo arjen kiireessä jäädä jalkoihin tai jopa unohtua. Kalenteriin on nyt varattuna jos minkälaista aikaa vaikka ja mihin tärkeään ja ei niin tärkeään menoon.
Tulevia lomasuunnitelmiakin on tehty. Se oli kylläkin hieman, kuin olisi puukkoa haavassa kääntänyt, mutta ei nyt keskitytä siihen. Tärkeä pointti on mielestäni se, että ihminen tietää, milloin on seuraavan ja sitä seuraavan loman paikka, jotta niitä voi sitten suunnitella. Kun on suunniteltu, todennäköisesti tulee myös jotakin sen suuntaista tehtyä. Kun tällaiseen suunnitelmallisuuteen oikein uppoutuu, eikä siitä ole kiire mihinkään toiseen jo valmiiksi odottavaan hommaan, sitä kuulkaa saattaa harhautua helposti erittäin mielenkiintoisille poluille. Jos ei ole häiriötekijöitä kiusana, voi kulua aivan helposti tunti, parikin, eikä ole välttämättä saanut aikaiseksi yhtään mitään tuottavaa, ellei nenäliinapaketin tuhoamista lasketa. Eli aivan loistavaa aivojen lepuutusta.
Erittäin mielenkiintoista oli sekin, että löysin mieluisan uuden draamasarjan, jonka olemassa olosta en tiennyt aiemmin mitään. Ei olisi tällaista onnenpotkua käynyt ilman pakkomakuutusta.
Jos jotakin tässä keississä harmittelisin näin jälkeen päin, se olisi varmaan jotain sen suuntaista, että jos olisin kutojatyyppi tai sen sellaista, olisi kotona ollut jo valmiiksi lankaa ja soveliaita välineitä ja mielessä valmis neulomisen käsikirjoitus. Niitäpä minulla ei ollut. Ei syntynyt villasukkia eikä mitään sen suuntaistakaan. Monta päivää sai kuitenkin kuunnella ajatuksiaan, eikä sellainen voi koskaan olla haitaksi.