RAAHE Vihannin seurakuntakodin seinällä olevat uudet muistolaatat palauttavat mieleen ajan, jolloin niukoissa oloissa ja tahdonvoimalla rakennettiin maatamme. Suojeluskunta-, lotta- ja sotilaspoikalaatat kertovat nykysukupolville ajasta, jolloin sota ja sodan jälkeinen aika koskettivat paikkakuntalaisia.
–Lottien ja lottatyttöjen tehtävänä oli muonittaa henkilöitä, jotka olivat ilmavalvonnassa ja ajoivat esimerkiksi halkoja Vihannin asemalle. Laguksen joukot pysähtyivät matkalla myös Vihannissa ja heidät muonitettiin kaksi päivää täällä, rovasti Kaarlo Hirvilammi kertoo.
Sunnuntainen muistolaattojen äärellä pidetty hetki oli arvostus yhteistyölle ja itsenäisyydelle. Paikalla oli kaksi lottaa, Aili Nordström ja Eeva Lumiaho, joita muistettiin sinivalkoisin kukkasin.
Laatat ovat kunnianosoitus sukupolville, jotka ovat mahdollistaneet itsenäisyyden ja luoneet Suomen kasvun sitkeydellään.
Suojeluskunta, lotta- ja sotilaspoikatoiminta pohjautui vapaaehtoistoimintaan, joka rakennettiin olemaan Puolustusvoimien tukena. Lotat esimerkiksi leipoivat rintamalle leipää päivittäin.
Sota-ajan jälkeen järjestöjen tehtävinä painotetaan isänmaallisen hengen viritystä ja maanpuolustustahdon ylläpitoa. Lotat puolestaan huolehtivat lääkintä- ja muonitustehtäviensä ohella tyttöjen isänmaallisesta kasvatuksesta. Heidän työpanoksensa myötä rintamalle vapautui miehiä.
–Oli miespula, Hirvilammi sanoo.
Sotilaspoikatoiminnassa nuorukaiset puolestaan oppivat kansalaistaitoja, joita mikään muu järjestö ei antanut. Tällaisia olivat esimerkiksi maatalous- ja puutyöt sekä teollisuudessa vaadittavien taitojen oppiminen.
–Tavoitteena oli suojella Suomea perimmäisiä kyliä myöten, aiheeseen laajasti perehtynyt Hirvilammi jatkaa.
Vihannin kotiseutuyhdistyksen 70-vuotisjuhlan alkajaisiksi paljastetut laatat viestivät samaa yhteisöllistä viestiä, jolla kotiseututyötä nykyään tehdään. Suomen Kotiseutuliiton edustaja Pirjo Karhu korosti juhlapuheessaan, että työ kotiseudun hyväksi on toinen toisestamme välittämistä ja vastuunottoa. Kotiseutuliiton yhteinen painopiste on kansalaisten osallistuvuudessa.
–Kotiseutu ei ole muuttumaton. Haasteita on, mutta jokainen voi antaa oman panostuksensa kotiseudun elämään. Tarvitaan tilanteita, joissa erilaiset ihmiset kohtaavat ja jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millainen kotiseutu on, Karhu sanoo.
Näihin talkoisiin hän haastaa kantaväestön rinnalle toimijoiksi niin uudet muuttajat kuin kesäasukkaatkin. Kotiseutuyön luonne on aina ihmisarvoa kunnioittavaa ja inhimillistä.
Hän uskoo, että tulevaisuudessa maaseudun ja kaupungin yhteistyö tiivistyy entisestään. Lähiruoka ja lähipalvelut saavat uudet merkitykset.
–Tunnistammeko sen, mistä ponnistamme? Tarvitaan kohtaamisia, verkostoitumista ja yhdessätekemistä, sillä on olemassa sellaisia taitoja, joita nuori sukupolvi ei enää hallitse. Yhdessätekeminen on voima ja vahvuus, jolla kerrotaan historiasta tuleville polville, hän kannustaa.
Pauli Ylitalon johtama Raahen Laulutoverit viihdytti kuoromusiikilla, jotka pureutuivat kotiseutuasioihin.
Muusta musiikista vastasivat Nea Käpylä ja Maija Mänttäri. Laattojen paljastustilaisuudessa lauloi reserviläiskuoro.
Juhlivan yhdistyksen puheenjohtaja Helena Talus on miettinyt, miten kotiseutu-sana itse kullekin avautuu. Toiselle se voi tarkoittaa synnyinaluetta, toiselle paikkaa, jossa on tehnyt elämäntyönsä.
–Yleensä se on se paikka, josta on nostalgisia muistoja, eikä siellä ole sadepilviä, hän kiteyttää.
Juhlassa jaettiin Suomen Kotiseutuliiton myöntämät hopeiset ansiomerkit Merja Honkakoskelle, Anja Kaartiselle, Matti Kankaalalle, Merja Pekkalalle ja Leo Tuohimaalle.
Vihannin kotiseutuyhdistyksen uudeksi kunniajäseneksi kutsuttiin Tuomas Hautajoki.