
Lainojen korot ovat pysyneet alhaalla, sillä talousnäkymät ovat olleet pessimistisiä ja keskuspankit ovat halunneet pumpata rahaa markkinoille elvyttääkseen taloutta. Alhaiset korot kannustavat yrityksiä ja kansalaisia kuluttamaan enemmän. Korot ovat painuneet jopa negatiivisiksi, jolloin lainanottajat ovat käytännössä saaneet lainansa anteeksi. Negatiiviset korot koskevat tällä hetkellä vain yrityksiä ja liikepankkeja, eivät yksittäisiä ihmisiä. Kuitenkin vakuudellisten kuluttajalainojenkin korot ovat viime vuosina painuneet useasti alle yhden prosentin.
Lead Supply lainavertailuyrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Andreas Linde kertoo, miten matalat korot vaikuttavat vakuudettomiin kulutusluottoihin.
Vaihtoehto lainan ottamiselle on rahan säästäminen. Säästämisen puolesta on historiallisesti puhunut sen halpuus, sillä säästäessä kuluttajan ei täydy maksaa korkoa.
Kun lainakorot ovat tulleet alas, on lainaamisesta tullut suhteessa houkuttelevampi tapa hankkia rahaa investointeihin. Mitä aikaisemmin pääsee esimerkiksi ostamaan oman asuntonsa, sitä enemmän säästää pidemmällä tähtäimellä. Säästö on sitä suurempi, mitä vähemmän asuntolainasta joutuu maksamaan korkoa. Siksi tällä hetkellä onkin poikkeuksellisen kannattavaa ottaa lainaa, olettaen, että lainakorot pysyvät alhaalla.
Vaikuttavatko alhaiset korot kulutusluottoihin?
Periaatteessa sama logiikka pätee myös moniin pienempiin lainoihin, etenkin jos ne käytetään tuottaviin sijoituksiin. Pienten lainojen korot eivät kuitenkaan ole yhtä alhaiset kuin suurempien.
”Jos on useita pieniä lainoja, joissa on korkeat korot, ne yleensä kannattaa yhdistää suuremmaksi lainaksi. Näin pääsee hyötymään alhaisista koroista, sillä suuremmissa lainoissa on pienemmät korot kuin pienissä”, Linde sanoo.
Paras yhdistelylaina löytyy yleensä vertailemalla eri tarjoajia ja valitsemalla alhaisimman koron tarjoaja. Lainojen yhdistäminen kannattaa etenkin vakuudettomien lainojen kohdalla, sillä niissä on usein verrattain korkeat korot matalien korkojen aikanakin.
”Alhaisista koroista huolimatta lainaa kannattaa ottaa vain tarpeeseen. Esimerkiksi sijoittaminen lainarahalla on edelleen riskialtista, sillä lainaraha ei alhaisista koroista huolimatta suinkaan ole ilmaista”, Linde toteaa.
Koroissa on eroa – muista vertailla lainat
Suuri joukko suomalaisia ei omista asuntoa tai muutakaan merkittävää omaisuutta, jota tarvitaan vakuudellisten pankkilainojen saamiseen. Nämä kuluttajat usein hyödyntävät markkinoilta löytyviä vakuudettomia lainoja.
”Vakuudelliset lainat ovat yleensä halvimpia, mutta kaikilla kuluttajilla ei ole pääsyä niihin. Vakuudettomat lainat ovat vaihtoehto tällaisessa tilanteessa”, Linde sanoo.
Liikepankkien ulkopuolelta otettavien luottojen ja lainojen hinnat vaihtelevat suuresti. SIksi näitä lainoja hyödyntävien pitääkin olla tarkkoja hyötyäkseen nykyhetken halvan rahan markkinoista.
”Lainojen vertailu ja kilpailutus on yksi tehokkaimmista tavoista säästää koroissa lainaa ottaessa. Lainavertailusivustojen avulla kuluttaja voi löytää edullisimman lainan erittäin nopeasti”, Linde sanoo.
Lainojen korkojen kehitys nyt ja tulevaisuudessa
Useat taloustieteilijät uskovat, että lainojen korot tulevat jatkossakin pysymään alhaisina. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että suuret taloudet kuten Eurooppa ja Amerikka vaikuttaisivat olevan pysyvämmässä hitaan kasvun kaudessa. Tämän lisäksi maiden talouksia jäädyttävät koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset.
Välttääkseen talouden totaalisen jäätymisen onkin oletettavaa, että lainojen korot eli rahan hinta tulee myös jatkossa pysymään alhaisena. Asiantuntijatkaan eivät kuitenkaan pysty varmuudella ennakoimaan lainamarkkinoiden tulevaisuutta.