Lukijalta

Mat­ti­la: Teol­li­suu­den toi­min­ta­edel­ly­tyk­siä pa­ran­ta­via toi­men­pi­tei­tä tar­vi­taan

Budjettiriihessä hallitus päätti teollisuuden toimintaedellytyksiä parantavista toimenpiteistä, joilla on suoria vaikutuksia myös Raahen SSAB:n tehtaalle, iloitsee kansanedustaja Hanna-Leena Mattila (kesk.).

– Pidän äärimmäisen tärkeänä, että hallitus on tekemässä toimia teollisuuden kilpailukyvyn parantamiseksi, Mattila sanoo.

Hän toteaa, että toimenpiteenä hallitus laskee heti ensi vuoden alusta teollisuuden sähköveron matalimmalle EU:n sallimalle tasolle. Hallitusohjelmakirjauksena on asteittainen laskeminen, mutta nyt päädyttiin tekemään kerralla kädenojennus teollisuudelle. Energiaveron palautusjärjestelmä eli energiaveroleikkuri on myös tarkoitus poistaa neljän vuoden siirtymäajan jälkeen.

Päästökauppakompensaation toteutusmallia pohdittiin budjettiriihessä paljon. Nykyisellä tukijärjestelmällä korvataan päästökaupan takia kohonneesta sähkön hinnasta aiheutuva lisäkustannus. Hallituksen ratkaisussa nykyinen päästökauppakompensaatio lopetetaan ja tilalle valmistellaan uusi teollisuuden sähköistämisen ja uudistumisen tuki. Tämä tuki ja energiaverouudistus yhdessä tukee suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä sekä investointeja uusiutuvaan energiaan.

– Nyt jos koskaan on toimet paikallaan teollisuuden pysyttämiseksi Suomessa. Meidänkin perheessämme on jo neljässä sukupolvessa saatu leipä tehtaalta. Minä, Raahen kaupunki sekä Raahen seutukunnan ihmiset haluamme jatkossakin, että SSAB:n Raahen tehtaalla on tilauksia ja teräksentekijöillä työtä, Mattila kertoo.