Me­ri­jär­vel­tä­kin metsää hank­ki­nut Kul­ler­vo Kan­niai­nen: "Suomi seisoo puu­ja­loil­la vielä pit­kään"

Kullervo Kanniainen pyrkii näkemään metsän puilta – kokonaisuuden, jota kannattaa vaalia seuraaville sukupolville.

Kullervo Kanniainen on hoitanut metsiä 55 vuotta. Kullervo Kanniainen on hoitanut metsiä 55 vuotta.
Kullervo Kanniainen on hoitanut metsiä 55 vuotta.
Kullervo Kanniainen on hoitanut metsiä 55 vuotta.
Kuva: Sari Jaatinen

Lapselle elämän kaksi ensimmäistä vuotta ovat tärkeimmät – puuntaimelle ensimmäiset viisi vuotta. Sinä aikana luodaan edellytykset hyvälle kasvulle, sanoo revonlahtinen metsänomistaja Kullervo Kanniainen.

Häntä huolestuttaa rahastojen ja sijoittajien löytämä metsäverotuksen porsaanreikä. Metsänomistaja saa vähentää 60 prosenttia puunmyyntitulostaan ja tämä veroetu on alunperin tarkoitettu vain perhemetsänomistajille, perikunnat ja yhteismetsille. Nyt rahastot ja sijoittavat kahmivat jopa puolet kaupaksi tulevista metsätiloista.

– Metsätilojen kauppa käy kuumana. Yhteismetsiä on perustettu rahastoyhtiöiden sisään, joten verottaja näkee metsänomistajan yhteismetsänä, ei rahastona, Kanniainen sanoo.

Ongelmaksi tilanteen tekee Kanniaisen mielestä toiminnan lyhytjänteisyys. Pahimmassa tapauksessa metsänomistajuus siirtyy ulkomaiselle omistajalle.

– Toivoisin, että metsänomistajat kauppoja tehdessään selvittäisivät, onko taustalla rahasto.

Kanniainen muistelee ensimmäisen metsätyökokemuksensa ulottuvan 50-luvun puoliväliin. Muutaman vuoden ikäinen poika pääsi isän kanssa hakemaan hevosella rankoja metsästä.

Isä oli perhemetsänomistaja eli maa- ja metsätilallinen. Verenperintö on ollut voimakasta ja omien sanojensa mukaan Kanniainen on ollut suorastaan ”hullu mettämies”.

– Ostan metsiä, hoidan niitä, mutta en myy. Haluan, että lapsistani useampi tai yksi jotenkin jatkaisi metsänhoitoa jälkeeni.

Kanniainen on hankkinut omistukseensa lähinnä perikunnilta uinumaan jääneitä metsäpalstoja, joissa ei ole juuri kirvestä nähty. Uuden metsän ostaminen tietää aina työtä: hoitosuunnitelmaa, taimikon perkausta, harvennushakkuuta, kunnostusojituksia, penkkateitä...

– Juuri tämä työn tekeminen kiinnostaa. Nytkin olemme lähdössä Koillismaalle perkuuseen eli poistamme taimikosta vesakkoa. Jos sitä ei tehdä, se on metsän

heitteillejättöä. Sinne alkaa kasvaa väärää puulajia, eikä siitä tule kunnon metsää koskaan.

Ihanteellisin metsä on Kanniaisen mielestä alue, josta löytyy kaikkia kehitysluokkia: uudistusmetsää, varttunutta metsää, nuorta kasvumetsää ja hyvin hoidettua taimikkoa.

Taimikko miellyttää Kanniaisen silmää eniten. Siinä on metsän tulevaisuus.

Ympärivuotisesti metsänhoitotyötä tekevä Kanniainen toivoo päättäviltä elimiltä luottamusta metsänhoitajiin. Metsänomistajat tuntevat metsänsä, eivätkä tuhoa, eivätkä hävitä.

– Pohjoisen metsänhoitotöitä ei saisi liikaa rajoittaa turhilla suojeluohjelmilla. Pitää luottaa Suomen vankkaan asiantuntijoiden ammattitietoon, josta voi koko maailma ottaa oppia. Me kaikki metsänomistajat teemme täällä luonnonsuojelutyötä paljon. Kun on sinut metsänsä kanssa, siellä ei tee mitään väärää.

Metsässä on ihmisen hyvä olla. Varsinkin kun pääsee ihailemaan kättensä jälkiä, on olo erityisen hyvä, tietää Kanniainen.

Metsä palkitsee henkisesti hoitajansa.

– Jos ihmistä ahdistaa, kannattaa mennä halaamaan jotakin leveää puuta. Metsässä rauhoittuu, tuuli suhisee, linnut laulavat.

Metsänomistuksesta kiinnostuneita Kanniainen neuvoo miettimään minkä verran itsellä on halua työskennellä metsässä. Plussalle ei pääse jos teettää kaiken vieraalla. Kanniaisetkin työllistävät monissa eri vaiheissa ihmisiä, mutta tekevät esimerkiksi metsänistutuksen ja perkaamisen itse.

– Metsässä ei ole kovin korkea korko, mutta tuotto on varma. Eikä metsän arvo heilahtele.

Kanniaisen omistamat metsät sijaitsevat etupäässä Pohjois-Pohjanmaalla. Kauimmaiset palstat ovat Ranualla ja Merijärvellä.

Metsänostamista Kanniainen on rauhoitellut, mutta haaveena olisi vielä löytää mukava palsta jostakin Keski-Suomesta.

Fakta

Elämä metsässä

Kullervo Kanniainen syntyi vuonna 1950.

Hän opiskeli Ruukin maaseutuoppilaitoksella maatalousyrittäjäksi.

Vuodet 1972–1982 hän työskenteli hakkuuporukoiden etumiehenä silloisessa Siikajokilaakson metsänhoitoyhdistyksessä.

Jatkoi vanhempiensa karjatilalla yrittäjänä 25 vuotta.

Kanniainen on hankkinut omistukseensa satoja hehtaareja metsää muun muassa Ranualta, Puolangalta, Merijärveltä, Temmekseltä, Tyrnävältä, Limingasta ja Siikajoelta. Metsät hän toivoo voivansa jättää lapsilleen ja lastenlapsilleen.

Metsänhoidollista työtä hän tekee vaimonsa Leila Kanniaisen kanssa istuttamalla taimet itse ja perkaamalla taimikoita.