Merijärvi viettää Kotiseutuviikkoa ensi viikon ajan. Viikon ajan Merijärvellä on monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille.
Kunnanjohtaja Kari Jokela avaa Kotiseutuviikon Tähjän kotiseututalolla heti maanantaina. Avajaistilaisuuden yhteydessä päästään kuulemaan sekä laulamaan yhdessä kansanlauluja ja laulelmia kautta aikojen Jouko Törmälän johtamien Merijärven mieslaulajien kanssa.
Myöhemmin viikolla on luvassa esimerkiksi Iloinen iltapäivä Salmenrannassa, perinneruokailu Koivupuhdon koulun ruokasalissa sekä yhteislauluilta Kalaputaan Etelärannalla. Aittatorin Kesäkahavila on auki useampana iltana. Merijärven markkinat, heinäseivästystapahtuma ja markkinakisat järjestetään torstaina ja lauantaina puolestaan vietetään nuorten päivää. Ohjelmassa esimerkiksi taikuri Petteri Närhi, kaupunkisotaa ja jousipyssyammuntaa.