Tuulimyllyjä kuuntelemassa: Kahen Ka­ha­vit: Montako toi­mit­ta­jaa mahtuu Me­ri­jär­ven tuu­li­voi­ma­lan rungon sisälle yh­tiö­mie­hen kanssa?

Nyt puhuttaa: Ou­lais­ten var­hais­kas­va­tus­joh­ta­ja sai pu­he­lin­vyö­ryn Pa­pin­ka­dun ryh­mik­seen tu­tus­tu­neil­ta: "Huo­neis­to on ter­veys­tar­kas­ta­jan tar­kas­ta­ma"

Me­ri­jär­ven näyt­te­ly­va­lo­ku­vaa­ja on koh­dan­nut suden ja ollut päiviä pii­los­sa soi­ti­mel­la

-
Kuva: Marko Miettunen

Merijärven kirjastossa on marraskuun aikana nähtävillä forssalaisen Marko Miettusen valokuvia.

Valokuvaaja kertoo itsestään näin:

"Olen kuusikymmentä luvun puolivälissä syntynyt, ja olen tutustunut valokuvaukseen ensimmäisen kerran alle parikymppisenä filmiaikaan. Valokuvaus sitten jäi muiden kiireiden takia pitkäksi aikaa, kunnes viisi kuusi vuotta sitten elämäntilanteeni muuttui valokuvaamiselle suotuisaksi. Luontoa olen kuvannut noin neljä vuotta."

Kuvauspäiviä Miettuselle kertyy vuodesta riippuen kahdestakymmenestä neljäänkymmeneen.

"Enimmäkseen kuvaan luontoa, mutta ihminen kiinnostavassa ympäristössä on myös hyvin mielenkiintoinen aihe. Luonnossa liikkuminen ja luonnon tarkkailu on itselle hyvin terapeuttista. Luonnossa aika pysähtyy ja niin mieli kuin keho saa levätä. Koen, että kuvat tulevat ikään kuin sivutuotteena luonnossa liikkumisen ohella. Itse oleminen luonnossa on tärkeämpää. Luonnossa kokeminen vahvistaa myös sitä tunnetta, että Luoja on suunnitellut kaiken äärimmäisen kauniisti ja viisaasti. Liikun luonnossa melkein aina yksin. Teeren soitimella olen ollut neljänä vuonna peräkkäin yhteensä noin 50 vuorokautta illasta aamusoitimeen saakka. Välillä pakkasta on maaliskuussa ollut aamulla 18 astetta. Makuupussissa tarkenee, mutta kuvaaminen tapahtuu usein ilman käsineitä eikä liikkua pienessä piilokojuteltassa paljoa voi. Herääminen kuitenkin siihen, kun teeri päästää ”suhauksen” vain muutaman metrin päästä piilosta, lähes salpaa hengityksen. Sitä on vaikea selittää, se on koettava. Maakotkan liito reilun 10 metrin päässä jää myös mieleen. Siipien väli on yli 2 metriä. Suden kohtaaminen on ollut sykähdyttävimpiä kohtaamisia. Silloin tuli mieleen, että en ehkä olekaan tässä ympäristössä ravintoketjun ykkösenä, vaan kakkosena. Petojen kuvaamiseen tarvitaan piilokojua. Arkoja eläimiä on lähes mahdotonta kuvata ilman piiloa. Kameravarusteita on kerääntynyt maltillisesti, eikä merkillä mielestäni ole väliä. Tänä päivänä puhelimien kameroilla saa hyviä kuvia, jopa erinomaisia. Myönnän tosin, suurien kuvien tulostamiseen tarvitaan laadukkaita järjestelmäkameroita sekä laadukkaita objektiiveja. Mutta, kuvat otetaan edelleen kameran takaa. Kuva syntyy rauhallisessa mielessä ja tekniikka mahdollistaa sen ottamisen. Toivon, että jokin kuva näyttelyssä voisi herättää ajatuksia tai tunteita. Palaute vieraskirjaan olisi hyvin mukavaa."