Se oli ihan tavallinen lokakuinen aamu yhdeksän vuotta sitten.
Tarja Pokka lähti kotoaan Mattilanperältä tapaamaan vanhempiaan Honganpaloon. Isällä oli todettu kuukausi sitten haimasyöpä, jota ei voitu leikata. Tarjan äiti hoiteli miestään kotona.
Tarja pysähtyi autollaan Mattilanperän ja Malmitien risteykseen odottamaan muita autoja. Vasemmalla, puiden edessä metsän rajassa, seisoi jotakin, mitä Tarja ei ollut ennen nähnyt.
– Siinä seisoi pitkä, vaaleanvihreä, valoisa, hoikka hahmo. Pidempi ihmistä, ainakin parimetrinen. Sillä oli selvästi pää ja olkapäät, mutta ei kasvoja, Tarja muistelee.
Vaikka hahmolla ei ollut siipiä, ei Tarjalla ollut epäilystäkään, etteikö hän olisi tiennyt mikä se on.
– En säikähtänyt sitä, ajattelin vain ihan arkisesti, että aha – siinä on enkeli.
Ulkomuodoltaan enkeli ei muistuttanut ollenkaan satujen liehuvakiharaisia ja valkosiipisiä, kauniita olentoja.
Näky pysyi paikallaan, vaikka Tarja katsoi välillä muualle. Hahmo ei väreillyt, ei säteillyt, ei häikäissyt silmiä. Se vain oli tyynesti paikallaan, ei liikkunut eikä leijunut.
– Tuli sellainen olo, että se on miespuoleinen.
Hahmon merkitys tuli välittömästi Tarjan mieleen.
– Ajattelin siinä ajaessani, että se oli varmasti siinä siksi, koska isäni sairastaa ja että tästä silti selvitään. Se oli hyvin arkinen tunne ja toteamus.
Reaktio tuli vasta kun Tarja tuli perille vanhempien luo.
– Alkoi itkettää. Tuli olo, että minustapa taidetaan pitää huolta. Sillä hetkellä en vielä ymmärtänyt kuinka hyvin.
Samana iltana Tarjan äiti sai infarktin ja joutui Oysiin. Siskonsa kanssa Tarja haki äidin kotiin ja päätti jäädä vanhempiensa luo yöksi.
Tarjan anoppi soitti illalla ja kertoi Tarjan miehen pudonneen rakennustelineillä kodin naapurissa. Ambulanssi oli jo soitettu paikalle.
– En lähtenyt kuitenkaan kotiin vaan jäin vanhempien luokse. Mies vietiin Oysiin ja illalla siellä luulivat, että selkä on murtunut. Aamulla sitten kun soitin, sain kuulla, että selkä ei ollut niin pahasti vioittunut kuin pelättiin, mutta mies oli kuitenkin loukkaantunut. Silloin tuli mieleen, että näiden kaikkien asioiden takia enkeli oli seisonut siinä tien vieressä. Asia tuli mieleen vähän väliä ja rauhoitti minua.
Seuraavasta puolesta vuodesta Tarjalla ei juuri ole muistikuvia.
Mies ei voinut toipumisaikansa takia ajaa autoa puoleen vuoteen, joten Tarjan osaksi jäi kuljettaa kolmea lasta harrastuksiin. Yrittäjän työkin vaati omat voimansa.
– Joskus olin niin väsynyt, että istuin autossa ja itkin kun odotin tyttöä jäähallilta. Asiakaspalveluammatissa ei voi näyttää ihmisille, että on väsynyt. Mies kyllä toipui hyvin ja on taas työelämässä. Isä kuoli seuraavana keväänä toukokuussa.
Yhdeksän vuoden takainen enkelikokemus on jäänyt Tarjalla ainoaksi laatuaan. Vastaavanlaisia hahmoja ei ole enää ilmestynyt.
Tarja ei ole myöskään ollut mitenkään tietoisesti yhteydessä henkimaailmaan, ei sirotellut kristalleita kotiinsa eikä muutenkaan pyrkinyt avaamaan ikkunoita näkymättömään maailmaan.
Enkelin viesti tuntuu silti tänä päivänä hyvin selkeänä.
– Se rauhoitti minut vaikeassa tilanteessa. Suunta oli eteenpäin. Sen tarkoitus oli viestiä, että tästä selvitään. Se tuli heti mieleen silloin ja nyt.
Tänään vietettävä Mikkelinpäivä on enkelien ja lasten juhlapyhä.
Mikkelinpäivänä kirkoissa vietetään usein perhemessuja.
Enkelit kuvataan Raamatussa Jumalan sanansaattajina, jotka suojelevat ja opastavat ihmistä. Ne ovat Jumalan luomia henkiolentoja.
Mikkelinpäivän evankeliumi asettaa uskon esikuvaksi lapsen ja kertoo, että lasten enkelit saavat taivaissa joka hetki katsella taivaallisen Isän kasvoja. Sanoma enkeleistä on tarkoitettu kuitenkin myös aikuisille. Päivän liturginen väri on valkoinen.
Mikkelinpäivän keskushahmo on Raamatussa mainittu arkkienkeli Mikael. Hän tuo kirkon juhlakalenteriin muistutuksen siitä, että Jumala on luonut myös näkymättömän maailman. Mikaelin kunnioittaminen ja juhliminen alkoi jo 400-luvulla. Hänelle omistettu päivä oli jo tuolloin 29. syyskuuta.
Mikkelinpäivä on muun muassa Mikaelin, Mikon, Miikan ja Mikaelan nimipäivä.
