Yhdessälaulamiseen on ihmisillä kaipuu. Näin pohtii musiikkineuvos Tapani Tirilä, joka on hiljattain palannut Oulaisten Nuorisokuoron kanssa Helsingin Musiikkitalosta joululaulutilaisuudesta. Paikalla yleisöä oli 3400. Tämän lisäksi Nuorisokuoron vetämää tilaisuutta pääsi kuuntelemaan suorana radiolähetyksenä.
Parhailaan Tirilän ja kuorolaiset ovat mukana Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa. Halu yhdessälaulamiseen heijastuu myös paikallisissa tilaisuuksissa. Viikonloppuna vuorossa on kaksi perinteistä kuoron järjestämää joulukonserttia yhdessä Haapaveden kamariorkesterin kanssa. Lauantaina tilaisuus pidetään Haapavedellä ja sunnuntaina Oulaisissa.
– Joululaulujen kautta koetaan elettyä elämää, lapsuutta ja nuoruutta, Tirilä pohtii.
Kiireinen arki omine haasteineen saa vastapainoa musiikista. Tirilä kokee, että ihmisillä on sisäinen tarve pysähtyä myös pehmeiden arvojen äärelle.
Joululaulujen merkitys joulutunnelman luomisessa on kiistaton. Mukaan tarvitaan niin uusia kuin vanhojakin lauluja.
– Hartaus ja melankolisuus kuuluvat suomalaisuuteen. Se kuuluu joululauluissa, hän miettii.
Esimerkiksi Yleisradion välittämään Musiikkitalon joulutilaisuuteen oli toiveena, että kuoro ottaa ohjelmistoonsa ”niitä perinteisiä joululauluja”. Kulloinenkin aika kuorruttaa joululauluihin oman värinsä, joka elää hetken tai jää pysyväksi.
– Ne kestävät erityyppiset sovituksetkin, Tirilä sanoo.
Tirilä on ilahtunut siitä, että yhteislaulua pidetään luontevana. Sen eteen kannattaa hänen mukaansa tehdä töitä tulevaisuudessakin. Paikallisesti yhdessälaulamiseen kannustetaan paitsi kouluissa myös erilaisissa tapahtumissa. Rohkeus yhteislauluun näkyy ja kuuluu muun muassa virsien veisuussa jumalanpalveluksissa sekä Musiikkiviikkojen aikaan järjestettävien yhteislaulutilaisuuksien aktiivisena osallistumisena.