Kolumni
Tilaajille

Ottakaa rokote, hyvät ih­mi­set!

Toivottavasti tämän tarinan lukee mahdollisimman moni. Ja toivottavasti tämän omakohtaisen tarinani myötä mahdollisimman moni pysähtyy miettimään, mikä merkitys rokottamisella on. Nythän taitetaan peistä, ottaako koronarokotus ja some suorastaan tulvii kauhuskenarioita rokotuksen vaaroista. Tässä raakaa todellisuutta.

Elettiin 1960-luvun loppua. Asuin vanhempieni kanssa syrjäisessä maalaisympäristössä. Kodissamme ei ollut autoa, muutama tiensä pään saavuttanut polkupyörä kaiketi kuului kalustoon. Olin astmainen lapsi, nuhaa ja räkätautia riitti toistamiseen. Myös siihen aikaan lapsilla oli eri rokotusohjelmat. Niihin kuului muun muassa poliorokotus. Maan sydämestä ei niin vain lähdetty parin kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan neuvolaan. Äitini lykkäsi toistamiseen rokottamistani sopivaa hetkeä odotellen. Sitä ei vain tuntunut löytyvän. Olin vajaa kolmevuotias, kun juhannusaattona 1960 polio eli lapsihalvaus sitten iski. Seuraukset olivat kohtalokkaat. Tarkempaan analyysiin tässä menemättä ja lyhkäisellä kaavalla todettuna rokottamatta jättäminen teki minusta loppuelämäkseni vaikeavammaisen.