Oulaisten valokuituhanke etenee. Marraskuussa perustettu kuituosakeyhtiö on valinnut nyt hankkeelle on kilpailutuksen perusteella operaattorin.
– Valituksi tuli kokonaistaloudellisesti edullisin, eli Kaisanet Oy, kuituoyhtiön hallitukseen kuuluva Matti Heikkinen kertoo.
Heikkinen ja muut kuituyhtiön hallituksen jäsenet kertovat perehtyneensä yhtiön toimintaan ja tulleensa vakuuttuneeksi sen tarjoamista palveluista.
– Se on Kajaanin Puhelin Oy:n nykyversio, jolla on pitkä kokemus tiedonsiirtotoiminnoista. Tulimme siihen tulokseen, että saamme heiltä kokonaispaketin ja juuri ne päätuotteet, joita tarvitsemme, Heikkinen jatkaa.
Valokuituverkon rakentamisprojektille luodaan nyt Oulaisissa selkeä ja tavoitteellinen aikataulu. Matti Heikkinen kertaa kuluneiden vuosien käänteistä asian parissa ja iloitsee siitä, että Oulainen viime vuoden lopussa ehti vielä saamaan Viestintäviraston tuen suunnitellulle hankkeelle.
Kuituyhtiön hallitus on istunut ahkerasti palavereita, joissa määritellään selkeät pelisäännöt etenemiselle. Yksi tärkeimmistä päätöksistä on päättää se, millä hinnalla oulaistelaiset kotitalouden pääsevät hankkeeseen mukaan.
– Nämä pitää laskea tarkasti, jotta asia on tarpeeksi houkutteleva, mutta kattaa kustannukset. Siksi en lähde heittämään lennosta mitään suuruusluokkaa siitä, mikä liittymishinnaksi tulee. Se päätetään lähipäivinä, hän jatkaa.
Kuituyhtiö ei kuitenkaan lähde tavoittelemaan voittoa. Heikkisen mukaan voitoksi riittää se, että oulaistelaiset saavat käyttöönsä nopeat tietoliikenneyhteydet, mitkä auttavat pärjäämään tulevaisuudessa. Hän kokee valokuidun yhdeksi kaupungin vetovoimatekijäksi.
Rakentamisaikataulu asettaa valokuitutyömaalle raamit. Kaiken pitää olla valmista vuoden 2020 loppuun mennessä.
– Kesällä 2019 pitää päästä jo kaivamaan, niin silloin on kaksi kesäkautta aikaa vetää valokuitukaapeleita, hän sanoo.
Ennen kuin valokuituhanke starttaa, tarvitaan oulaistelaisista tarpeeksi liittyjiä. Valtuutetut määrittelivät marraskuisessa kokouksessaan, että vähintään 60 prosenttia oulaistelaiskodeista on tässä mukana.
– Se tarkoittaa noin 2000 liittyjää. Määrä on tiukka, sillä ehdolla kaupunki on sitoutunut olemaan omalla rahoituksella asiassa mukana, Heikkinen painottaa.
Nyt kuituyhtiö on miettimässä markkinointi- ja myyntikäytäntöjä. Matti Heikkinen kertoo yhtiön suunnittelevan vastuuhenkilön nimeämistä mitä todennäköisimmin yhteistyöverkoston kautta. Selvää on, ettei kaupungin omia voimia voida sitoa alkuvaiheen mittavaan työmäärään. Se, kuka tai mikä taho markkinointia alkaa hoitaa, ratkeaa myös lähipäivien aikana.
– Markkinointityöt on aloitettava heti, että ehditään tämä toteuttaa. Mitään sopimuksia ei vielä ole tehty. Olemme linjanneet, että tiedotamme näistä asioista aina sitten, kun on varmaa faktaa kerrottavana, Heikkinen toteaa ja perustelee sen vähentävän kyläpuheiden spekulaatioita.
Valokuituasiasta järjestetään kuntalaisille infoilta helmikuussa.
Fakta:
He ohjaavat valokuituasiaa
Oulaisten kuituosuuskunta, Oulaisten Kuitu Oy, edistää valokuituverkon saamista paikkakunnalle.
Hallitukseen kuuluvat Kai Pajala (pj), Tommi Oja, Matti Heikkinen, Anne Hannus, Aini Mäkelä, Hanne Vähäkuopus, Jari Männkikö, Sari Myllykoski-Hanhela ja Veli-Pekka Kiviniemi. Kaupungin puolesta teknisenä edustajana on lisäksi tekninen johtaja Markku Ketonen.
Liittyjiä tarvitaan 60 prosenttia oulaistelaisista kotitalouksista. Määrä lukuina on noin 2000 liittyjää.
Mukaan voivat liittyä kaikki Oulaisten alueella asuvat.