Matkaviestinverkon nettikäyttö jatkoi johdonmukaisesti kasvuaan viime vuoden jälkipuoliskolla. Erityisen voimakasta kehitys oli matkapuhelinliittymissä. Näissä dataa käytettiin keskimäärin kolmanneksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Tiedonsiirron kasvua tuki osaltaan nopeiden 4G-matkaviestinpeittojen laajentuminen.
Viime vuoden jälkimmäisen puoliskon aikana suomalaista kohden lähetettiin ja vastaanotettiin yhteensä 32 gigatavua mobiilidataa kuukaudessa. Matkaviestinverkossa siirretty datamäärä oli lähes 30 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Kasvu jatkuu siis edelleen vahvana, vaikka onkin hidastunut viime vuosina.
Jo lähes puolet matkaviestinverkon tiedonsiirrosta kertyy matkapuhelinliittymistä. Näistä liittymistä dataa käytettiin keskimäärin 13 Gt kuukaudessa eli kolmanneksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Vastaavasti vain datakäytössä olevien mobiililaajakaistaliittymien osalta määrä oli 43 Gt kuukaudessa eli neljänneksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Tyypillisestä liittymästä käytetään vain alle viidesosa edellä esitetyistä keskiarvoista, koska todellisuudessa pieni osa käyttäjistä käyttää merkittävän osan kaikesta datasta.
Yhden tai useamman matkaviestinoperaattorin 4G-verkko mahdollisti ideaaliolosuhteissa 30 megan mobiililaajakaistanopeuden jo selvästi yli puoleen Suomea viime vuoden lopussa. Tämä alue kattoi 99 prosenttia kotitalouksista. Erityisen voimakkaasti kasvoi 100 megan peittoalue, joka oli vielä heinäkuussa 10 prosenttia, mutta ylsi vuoden lopussa jo 6 prosenttiyksikköä laajemmalle alueelle kattaen 92 prosenttia kotitalouksista. 300 megan peittoalue kattoi vielä toistaiseksi vain muutaman promillen maapinta-alasta ja 13 prosenttia kotitalouksista. Lukujen osalta on syytä huomioida, että esimerkiksi verkon ruuhkautuminen ja asuntojen rakenteet voivat merkittävästi rajoittaa saatavilla olevaa tiedonsiirtonopeutta.
Matkaviestinverkon liittymien kokonaismäärä pysyi liki ennallaan reilussa 9,5 miljoonassa viime vuonna. Sekä puhe- että datakäytössä olevien matkapuhelinliittymien määrä nousi 6,4 miljoonaan, kun vain puhekäytössä olevien liittymien osuus kutistui alle 900 000 liittymään. Luvut eivät sisällä konekäyttöön myytyjä eli M2M-liittymiä, joihin liitettyjen SIM-korttien määrä kasvoi 1,3 miljoonaan.
Tiedot perustuvat Liikenne- ja viestintäviraston teleyrityksiltä keräämiin tietoihin.