
OULAINEN Seurakunta ja yrittäjät ovat perinteisesti vastakkain jälleen kesän kynnyksellä. Voittajajoukkueen palkintopokaali vaihtaa taas omistajaa vuodeksi. Palkinto on vuosien varrella kulkenut tasaisesti joukkueelta toiselle.
Oulaisten Yrittäjät haastaa jälleen seurakunnan Pohjoismaiden kovimpaan leikkimieliseen potkupallo-otteluun maanantaina 5. kesäkuuta klo 19. Ottelu pelataan Oulaisten keskusurheilukentällä.
Haastepeli nuorten hyväksi pelataan tänä vuonna jo kahdennentoista kerran.
Pelin avaa kirkkovaltuuston puheenjohtaja Arja Aitto-oja. Peli kestää kaksi puoliaikaa. Välillä pidetään vartin tauko. Pelissä kuuluttajana toimii Veli Tirilä ja lahjomattomana tuomarina toimii Markku Karsikas.
Tapahtumalla tuetaan seurakunnan lapsi-, varhaiskasvatus- ja nuorisotyötä. Kohderyhmään kuuluvat kaikki alle 18-vuotiaat lapset.
Otteluun ei ole pääsylippua, mutta katsojat voivat osallistua vapaaehtoiseen kolehtiin. Oulaisten Huiman jalkapallojaosto myy pelin aikana makkaraa, mehua ja limsaa.
Tapahtuman järjestäjä Raimo Räisänen sanoo, että kaikki tapahtumalla saatava tuotto menee lyhentämättömänä seurakunnalle, jossa kasvatustyön johtokunta käyttää sen kulloinkin parhaaksi katsomallaan tavalla.