Presidentinvaalin ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 17. tammikuuta. Ennakkoäänestys kestää kotimaassa viikon, joten viimeinen ennakkoäänestyspäivä on tiistai 23. tammikuuta.
Ulkomailla ennakkoäänestysaika on 17. –20. tammikuuta. Osassa ennakkoäänestyspaikkoja ajanjakso on kuitenkin lyhyempi.
Presidentinvaalissa voi äänestää joko vaalipäivänä tai ennakkoon ennakkoäänestysaikana. Äänestäjän on esitettävä vaalivirkailijalle kuvallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi passi, henkilökortti tai ajokortti.
Äänioikeutettu voi äänestää ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla. Kotimaan ennakkoäänestyspaikkoja on mm. kirjastoissa, kunnan- ja kaupungintaloissa sekä kauppakeskuksissa. Ulkomailla ennakkoäänestyspaikkoja ovat asetuksella määrätyt Suomen edustustot ja niiden toimipisteet.
Tiedot kaikkien ennakkoäänestyspaikkojen sijainnista ja aukiolosta ovat verkkosivuilla vaalit.fi. Ennakkoäänestyspaikoista saa tietoa myös maksuttomasta puhelinpalvelusta numerossa 0800 9 4770.
Vaalipäivä on sunnuntai 28. tammikuuta. Silloin saa äänestää vain omassa äänestyspaikassa, joka on kerrottu postitse tulleessa ilmoituskortissa. Vaalipäivänä äänestyspaikat ovat avoinna kello 9 - 20.
Presidentinvaalissa on kahdeksan ehdokasta. Ennakkoäänestyspaikoissa on nähtävillä tiedot kaikista ehdokkaista. Tiedot löytyvät myös osoitteesta vaalit.fi.
Ohjeet vaalissa äänestämiseen löytyvät äänioikeutetuille postitse jaetusta Ilmoitus äänioikeudesta vuoden 2018 presidentinvaalissa –kirjeestä. Oikeusministeriön YouTube -kanavalta löytyy selkokielisiä ja viittomakielisiä videoita siitä, miten äänestäminen tapahtuu. Lisäksi vaalit.fi -sivustolla on tietoa presidentinvaalista useilla eri kielillä.
Vaalit.fi -sivustolla voi seurata ennakkoäänestyksen vilkkautta. Ennakkoäänestyksen aikana sivuille päivitetään tunnin välein tietoja ennakkoon äänestäneiden määristä kunnissa, vaalipiireissä ja koko maassa.
Mahdollinen toinen vaali
Jos kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisessä vaalissa yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan toinen vaali sunnuntaina 11. helmikuuta. Ehdokkaina ovat kaksi ensimmäisessä vaalissa eniten ääniä saanutta ehdokasta. Ennakkoäänestys alkaa 31. tammikuuta ja päättyy kotimaassa 6. helmikuuta sekä ulkomailla 3. helmikuuta.