Suomessa on rekisteröity yhteensä 632 uutta koronavirustartuntaa, kertoo THL.
Niistä valtaosa, lähes 300 tartuntaa on kirjattu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella.
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kunnissa kirjattiin kaikkiaan 23 uutta tapausta. Niistä 11 oli Oulussa ja seuraavaksi eniten eli viisi tapausta Nivalassa.
Kempeleessä tartuntoja oli kolme, Oulaisissa kaksi ja Limingassa sekä Ylivieskassa yksi tartunta molemmissa.
Lapissa tartuntoja kirjattiin kuusi. Rovaniemellä ja Kittilässä oli kaksi tapausta molemmissa ja Utsjoella yksi. Lisäksi Lapissa kirjattiin yksi tapaus josta ei julkistettu kunnan nimeä.
Länsi-Pohjan luku kasvoi neljällä. Keminmaassa meni rekisteriin kaksi tapausta ja Simossa ja Tervolassa yksi.
Kainuussa ei rekisteröity nyt uusia tartuntoja.
Kahden viime viikon aikana Suomessa on raportoitu 8 017 tartuntaa, mikä on 1 554 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.
Koko massa sairaalahoidossa on viruksen vuoksi 98 ihmistä. Määrä on laskenut kolmella hengellä sitten maanantain. Tehohoitoa tarvitsevien koronapotilaiden määrä Suomessa on noussut kahdella ja on nyt 22 henkeä.