Tervahautoja on kartoitettu Maanmittauslaitoksen maastotietokantaan eniten Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueelta.
Tervahautojen tarkemmat sijainnit on merkitty Paikkatietoikkunan avulla tehtyyn karttaan.
Oletko koskaan törmännyt maastossa pyöreään, muutaman metrin halkaisijaltaan olevaan kuoppaan, jolla on vaihtelevasti reunavallia ympärillään? Olet saattanut löytää tervanpolttoon aikanaan käytetyn kuopan eli tervahaudan. Tervanpoltolla on maassamme pitkä historia, ja se on jättänyt jälkensä myös Suomen maastoon.
Maanmittauslaitoksen maastotietokantaan on kartoitettu Suomesta 16 061 tervahautaa. Tarkemmat kunta- ja maakuntakohtaiset luvut voi tarkistaa Suomigrammi-palvelusta. Kärkisijaa tervahautojen määrässä pitää Kuhmo, jonka alueelta on maastotietokantaan löydetty 2865 tervahautaa.
Ihan koko totuutta luvut eivät välttämättä kuitenkaan kerro.
– Oulu tunnetaan tervakaupunkina, ja kartaltakin näkee, että Kainuun metsät ovat olleet tärkeää tervantuotantoaluetta. Kaikkia vanhoja tervahautoja ei kuitenkaan ole peruskartalle kartoitettu. Aiemmin tervaa poltettiin muuallakin Suomessa, mutta 1700–1800-luvuilla päätuotantoalueiksi jäivät Pohjanmaa ja Kainuu. Näiltä alueilta tervahaudat ovat parhaiten säilyneet maastossa, kertoo kartastopäällikkö Reima Ronkainen Maanmittauslaitoksesta.
Osittain on sattumaa, mikä tervahauta on päässyt kartalle ja mikä ei. Kun Suomea kartoitettiin maastosta käsin, kartoittajat merkitsivät tervahaudan kartalle, jos sellainen sattui löytymään. Myös juttutuokiot paikallisten kanssa ovat voineet johdattaa kartoittajat tervahaudan äärelle. Systemaattista tervahautakartoitusta ei kuitenkaan ole koskaan tehty.
Myöhemmin avuksi on tullut nykyteknologia. Karttojen päivittämiseen hyödynnetään tänä päivänä esimerkiksi laserkeilausta, joka tuottaa tarkkaa kolmiulotteista tietoa maanpinnasta. Sama teknologia on myös kaikkien retkeilijöiden apuna erilaisten luontokohteiden etsimisessä. Maaston profiilia ja kiinnostavia kohteita – kuten tervahautoja – voi bongata esimerkiksi tutkimalla laserkeilauksen avulla tuotettua rinnevarjostus-aineistoa.
– Rinnevarjostus tuo esiin pinnanmuodot ja korkeusvaihtelut myös silloin, kun paljaalla silmällä näkyisi ensi alkuun vain ryteikköä. Tutun metsäpolun tai mökkimaaston läheltä voi tarkemmalla tutkiskelulla löytyä kulttuurihistoriallisesti kiinnostavia paikkoja, kertoo johtava asiantuntija Olli Sirkiä Maanmittauslaitoksesta.
– Tervahautabongailu on tälle kesälle sopivaa lomatekemistä. Etsimisen voi aloittaa maastokarttaa ja rinnevarjostusta tutkimalla. Sitten voi lähteä maastoon katsomaan, miltä vanhalla tervanpolttopaikalla nykyään näyttää. Jos onnistuu löytämään ennestään kartoittamattoman tervahaudan, niin siitä ilman muuta saisi sitten lisäpisteitä, Sirkiä kannustaa.