
HAAPAVESI Karsikaiset, jotka ovat syntyneet vuosien 1940 ja 1955 välillä, ja oppineet aakkosensa omassa kyläkoulussa, tapasivat toisensa hiljattain. Vähämäen ulkoilualueella kuului iloisten jälleennäkemisten myötä vuosikymmenten kuulumisia. Monelle entisen koulukaverin näkeminen oli ensi kerta vuosikymmenten jälkeen.
–Silmistä tunnistaa, vaikka ihminen olisi muuten muuttunutkin, Atso Paavola opastaa.
Tapahtuman puuharyhmä, johon kuuluivat Paavolan lisäksi Helena Junno, Mauri Ruuska, Tuulikki Salmela ja Marjatta Saukko, ovat iloisia, että monien eri viestimien kautta ja vuosiluokkakohtaisten vastuuhenkilöiden salapoliisityön avulla Haapavedelle saatiin näin iso määrä entisiä kyläkoulunkäyneitä kohtaamaan.
Yhteiset koulumuistot puhuttavat. Aika menee kuin siivillä. Siksi tapaamisesta ei haluttu aikatauluttaa liian tiivistä, vaan pääroolissa ovat nimenomaan kohtaamiset. Syönnin ja kahvittelun lomassa ajatukset palasivat luokkahuoneisiin, opettajiin, jännittäviin ensimmäisen luokan aloituspäiviin ja koulunäytelmiin. Tapahtuman yksi kohokohdista oli yhteiskuvan ottaminen.
–Toivottavasti tämä tapaamisperinne saa jatkoa tulevaisuudessakin. Kolme vuotta sitten kokoonnuimme vähän pienemmällä porukalla, ja tämä on ikään kuin jatkoa jo sille, väki pohtii.
Työryhmäläiset toivovat, että paikallinen kyläyhdistys lähtisi yhteistyöhön mukaan. He näkisivät nyt tilaisuuden säännöllisen kyläjuhlan aloittamiselle, jonka yhteydessä eri vuosina kouluakäyneet voisivat tavata.
Vaikka karsikaiset ovat löytäneet elämäntyönsä ympäri Suomen, jopa ulkomailta, ei paluumuuttoajatuksetkaan ole vieraita. Esimerkiksi Tauno Ruuska, joka tuli koulutapaamiseen Tukholmasta, on jo rakentanut Haapavedelle uuden talon.
–Ehkä sinne voisi muuttaa vuoden päästä eläkepäivien viettoon, hän suunnittelee.
Ruuska osallistui Karsikkaan kyläkoulun käyneiden tapaamiseen nyt ensimmäistä kertaa. Hän oli ihastunut ilmapiiristä, jossa yhteiset muistot ja saman kylän juuret yhdistävät aikuisiksi varttuneita koulukkaita. Elämä kuljetti Ruuskan armeijan jälkeen maailmalle. Ennen Ruotsin vuosia työkokemus karttui Israelissa.