Sota-aikana suruviestit kertoivat omaisille läheisen kaatumisesta rintamalla. Viestejä lähetettiin paljon sillä kaatuneiden määräksi lasketaan 90 000. Nyt noita viestejä on käyty läpi.
– Sain sata viestiä. Olen kerännyt niiden ympärille tarinoita, jotka kertovat tuosta ajasta ja leskien sekä sotaorpojen reaktioista, kun he ovat vastaanottaneet viestin, sanoo kirjaksi tarinat muokannut oulaistelainen Kaija Sepponen.
Voi vain kuvitella, että reaktiot olivat moninaiset: toiset surivat ääneen, jotkut hiljenivät täysin. Tärkeintä on, että tarinoita on tallennettu. Sepponen sanoo, että sotaorpojen ja -leskien tarinoiden tallentaminen on tärkeää.
– Nykyisyyttä ei voi ymmärtää ellei tunne historiaa, kertoo Sepponen yhdeksi motiiviksi.
Yksi osa kirjasta kertoo suruviesteistä sekä sotaleskistä ja heidän reaktioistaan. Toisessa osassa käsitellään sotaorpojen tilannetta ja kohtaloita.
Sepponen myöntää, että tuohtui ensin, kun luki suruviestejä. Niiden sisältö oli suorastaan kömpelöä. Ilmoituskirjeessä saatettiin sanoa, että omaisen kaatuminen rintamalla oli jumalan tahto.
– Ymmärsin kuitenkin, että kirjeitä oli luettava sen ajan konteksti mielessä pitäen. Silloin isänmaallisuus ja uskonto olivat arkipäivää. Kirjoittajan vakaumus näkyi viesteissä
Toisaalta kirjeiden lähettäjät olivat yleensä nuoria sotilaspappeja, joiden elämänkokemus saattoi olla vielä kovin rajoittunut.
Kirjan toisessa osassa käsitellään kaatuneiden omaisten tilannetta. Esimerkiksi kaatuneiden leskille maksettiin huoltoeläkettä. Vuoden huoltoeläke vastasi kirvesmiehen kolmen kuukauden palkkaa.
– Eläke oli pieni, mutta sitäkin saatettiin kadehtia. Tuolloinhan ei käteistä rahaa ollut juurikaan liikkeellä.
Pienen eläke aiheutti sen, että leskien oli tehtävä töitä. usein perheen vanhimman pojan oli astuttava kaatuneen isän saappaisiin ja alettava elättää perhettä. Ei ollut tavatonta, että vanhin poika meni töihin heti rippikoulun jälkeen, jotta perheelle riitti ruokaa.
Valtio lupasi kouluttaa sotaorpoja saman verran kuin perheen kaatuneella isällä olisi ollut mahdollisuutta. Sepposen mukaan mahdollisuudesta koulutukseen kuitenkin tiedotettiin hyvin vähän. Niinpä lähes kaikki sotaorvot eivät saaneet siitä tietoa.
Sururisti-niminen kirja on ensimmäinen Sepposen kokonaan itse kirjoittama. Sen kustansi Warelia-niminen kustannusyhtiö Sastamalasta.
Kirja ilmestyy kustantajalta virallisesti tällä viikolla. Oulaisten kirjastossa pidetään torstaina kuitenkin jo paikallinen julkistamistilaisuus kello 14 alkaen.