Katutöiden tekeminen on edennyt Oulaisissa. Kolmessa kohteessa on jyrsitty asfalttia viimepäivien aikana. Seuraavaksi päästään jo päällystystöihin.
Kuvituskuva
Kuva: Toivo Kiminki
Tero Kahlos Oulaisten kaupungin tekniseltä toimelta kertoo, että asfaltointitöiden valmistelut alkavat perjantaina, lokakuun 4. päivä.
– Itse päällystys tulee ensi viikolla, hän aikatauluttaa.
Perjantaina päällystyksen valmistelukohteena ovat Kivikankaantie ja Oulaistenkadun varressa olevalla kevyen liikenteen väylällä.
– Maanantaina työt jatkuvat Lammasojantiellä säiden salliessa, Kahlos kertoo.
Tekninen keskus pahoittelee katutöistä liikenteelle aiheutuvia häiriöitä.