Mainos: Tilaa pai­kal­li­set pu­heen­ai­heet vuo­dek­si, saat kaksi kuu­kaut­ta kaupan päälle! Tee Py­hä­jo­ki­seu­dun tilaus tästä.

Lapset eivät tar­vit­se monia har­ras­tuk­sia - isän mie­les­tä voi kes­kit­tyä kiin­nos­ta­vaan

Antti Tikkanen tietää omasta kokemuksesta, mitä on edessä, jos lasten harrastaminen vakavoituu. Vanhemmalla ei ole hänen mielestään oikeutta olla esteenä. Tukea täytyy, mutta lasten tulee antaa kulkea omia teitään. Isän kainalossa kolmevuotias Emma ja kuusivuotias Vilma.
Antti Tikkanen tietää omasta kokemuksesta, mitä on edessä, jos lasten harrastaminen vakavoituu. Vanhemmalla ei ole hänen mielestään oikeutta olla esteenä. Tukea täytyy, mutta lasten tulee antaa kulkea omia teitään. Isän kainalossa kolmevuotias Emma ja kuusivuotias Vilma.

Kolmevuotias Emma ja kuusivuotias Vilma kiipeävät isänsä Antti Tikkasen kainaloon Oulaisten Musiikkiviikkojen backstagella, seurakuntakodin pikkuruisessa huoneessa. Isä on hetkeä aiemmin päättänyt konsertin yhdessä äidin, viulisti Minna Pensolan ja pianisti Marko Hilpon kanssa.

Nyt oli isän ja äidin vuoro soittaa. Toisena päivänä viuluun tarttuvat tytöt.

Vilma on harrastanut viulunsoittoa virallisesti nelivuotiaasta saakka. Emmakin on jo aloittanut viuluharjoitukset. Tikkanen itse ryhtyi kulkemaan aikoinaan viulukotelon kanssa aloittaessaan koulun.

Solisti, kamarimuusikko ja taiteellinen johtaja kertoo olleensa musiikin harrastajana helppo lapsi. Soittaminen vei mennessään. Vanhempien ei tarvinnut patistaa poikaa.

–Aika pian selvisi, että tämä on minulle tärkeä juttu. Vanhemmat olivat hyvinkin auliisti mukana kaikessa, mitä keksin, Tikkanen toteaa.

Käytännössä se tarkoitti auton ratin taakse hyppäämistä. Soittotouhuja oli kotipaikkakunnan lisäksi alueella siellä täällä. Kuskiksi lähti isä Kari Tikkanen, sillä äiti Maija-Liisa Tikkanen ei ajanut autoa. Soittajien vanhemmat järjestivät keskenään myös kuskausrinkejä.

Kuskin tarvetta riitti vuosikaudet. Antti Tikkanen ei muista, että perheessä olisi koskaan puhuttu vanhempien avusta jälkikasvun harrastusten parissa saati pohdittu, onko jokin seikka liikaa.

–Se ei ollut koskaan mikään kynnys, vaan se kuului asiaan. Tämä kertoo, miten itsestään selvää vanhemmille on ollut tukea harrastusta, Tikkanen toteaa.

Luottoakin riitti. Jopa käsittämättömän paljon.

Tikkanen lähti ensimmäiselle mestarikurssilleen Italiaan 16-vuotiaana. Yksin. Kävi matkatoimistossa ja suunnitteli siellä matkansa.

–Olihan silloinkin puhelimet olemassa, mutta aikamoinen luottamus vanhemmilla on ollut siihen, että kaikki onnistuu. En ehkä päästäisi omia lapsia samanlaiseen tilanteeseen, Tikkanen pohtii.

Entä, jos kotona ei olisi tuettu? Jos kukaan ei olisi kuskannut?

–Vaikea sanoa, mitä olisi tapahtunut. Olisinko keksinyt jonkin toisen keinon tai kapinoinut itseni läpi, Tikkanen sanoo.

Kahden tytön isä toimii nyt itse kuskina pikkuviulisteille. Samalla tukien ja kannustaen.

–Nyt sen huomaa, kuinka paljon siihen antaa omaa aikaa. Se on haastavaa, Tikkanen toteaa.

Hänen mielestään lapset eivät tarvitse monia harrastuksia. Parempi on keskittyä sellaiseen, mikä näyttää kiinnostavan.

Hän osaa tiedostaa omasta kokemuksestaan myös sen, mitä on edessä, jos lasten harrastaminen vakavoituu. Tikkanen kokee, ettei hänellä ole vanhempana oikeutta olla esteenä.

–Vanhemman ei pidä tyrkyttää omia haaveita lapselle, mutta vanhemmalla on velvollisuus työntää eteenpäin ja tukea, jos kipinää on, Tikkanen toteaa.

Toisinaan vanhemmat ovat isojen haasteiden edessä, kun lapsi haluaa lopettaa harrastuksen kokonaan. Tikkanen kertoo arvostavansa vanhempia, jotka ovat saaneet vaikeitakin tilanteita ratkottua nähdessään, että lapsi on tekemässä virheen.

–Äiti tai isä on voinut sanoa lapselle, että soita vielä tämä vuosi. Siinä pelataan aikaa samalla, kun lapsen ja nuoren aivot kehittyvät. Siellä pään sisällä tapahtuu todella paljon, Tikkanen sanoo.

Hän on aina saanut tehdä omat valintansa ja myös virheensä. Lopettaminen ei käynyt viulistilla koskaan mielessä. Omien lastensa tulevaisuutta hän ei voi nähdä eikä päättää.

–En tiedä, minkälainen polku heillä on. En voi suoraan antaa heille omia vastauksiani, mutta voin vanhempana pohtia asioita yhdessä, Tikkanen huomauttaa.