Millaista oli viettää joulua, kun Suomi oli sodassa?
Tätä mietin, ja havahdun, että isäni (Arvo Härö) on syntynyt samana vuonna, kun jatkosota syttyi. Vuonna 1941. Mitä isä mahtaa muistaa ensimmäisistä lapsuusajan jouluista?
– Ensimmäinen joulumuisto taitaa liittyä joulukuusen laittoon. Isä (Arttu) kuusen haki, ja aika tarkasti isä kuusen valihti. Kun me pojat oltii isompia, sillon mentiin isän kaveriksi kuusen hakuun, isä muistelee.
Joulukuusi nostettiin tupaan aina jouluaattona. Kuusen koristelivat perheen tytöt.
– Tytöillä oli silimää koristelulle. Koristeina oli vanahaa kiiltonauhaa ja latvasa pieni kiiltävästä paperista oleva tähti, isä kertoo ja mallaa käsillään minkä kokoinen tähti kuusen latvaa koristi.
– Sen verran me pojatki osallistuttii, että laitettiin pieni puupalikka karamellipapereijen sissään. Ne karkit oli jo syöty ja paperit vaan säästetty. Liekkö karkit syöty jo syksyllä vai olivatko edellisjoulusia karkkipapereita. Karkkia ei siihen aikaan saanu ussein. Sitä sai vaan ostokorttia vastaan kaupasta.
Oli kuusessa jokunen elävä kynttiläkin. Muutamia kapeita kynttilöitä alumiinisissa pidikkeissä.
Kynttilät olivat tuohon aikaan ylellisyyksiä. Valoa antoi karbidilamppu, jonka valo oli öljylamppua tasaisempi ja kirkkaampi.
– Ölijylamppu oli kuitenki turvallisempi. Karpiitilamppu saatto leimahtaa, ja sitä joutu kiijättään lumihankeen.
Päreitäkin poltettiin. Isä muistelee, miten Aino-äiti meni usein navetalle päreen valossa.
– Ihime ja kumma, kyllä se päre palo sielä navettapolulla.
Päreiden tekoon ei ollut pärehöylää, vaan isä-Arttu teki päreet puukolla.
– Pärreet isä teki mäntypuusta. Ensin lohottiin mäntypölökky, josta alettiin puukolla ujuttaan päre. Sitä ei tehty viiltämällä. Meistä pojista ei pikkusina ois ollu siinä hommasa isälle apua.
Lapsuudessa isälle mieluisinta joulussa oli joulun odotus. Joulussa ja sen lähestymisessä oli omanlainen tunnelmansa.
– Joulua ootettiin. Tarkasti laskettiin montako päivää on jouluun.
Joulutontuistakin sisarukset sipisivät. Niitä ei vain nähnyt heistä kukaan.
Joulunodotukseen kuuluivat tietysti myös jouluvalmistelut.
– Ennen joulua oli mahottomat siivoukset. Lattioita vaan ei hangattu veellä niin puhtaaksi ku kesällä, kun lattiathan ois talavella jäätyny. Mutta muute joka paikka siivottiin niin perusteellisesti.
Joulun odotukseen kuuluivat myös joululaulut. Niitä lauloivat mielellään etenkin perheen tytöt Marjatta, Aino, Laila, Sisko ja Terttu.
– Hilja asui jo kylällä, Anttilankankaalla, ja Helli oli Oulusa sairaanhoitajakoulusa.
Arttu-isäkin pääsi jouluksi kotiin.
– Isä oli syntyny 1901 ja isä päästettii asemasojan aikana pois rintamalta. Laittovat isän hakkuutyömaille Ylivieskaan Kantokylälle ja Oulaisiin Likalanperälle. Isä meni suksilla Mäntylän kautta Likalanperälle ja Pökkylän kautta Kantokylälle. Ei sieltä työmailta voinu joka välisä kotona kulukia. Isä pääsi jouluksi kuitenki kottiin.
Isä ei muista Artun puhuneen juurikaan rintamalla olosta.
– Jotain saatto jutella toisten ukkojen kans. Talvisodasa isä oli ensin Sallasa ja sitte Uhtuan suunnalla. Isä oli lääkintämiehenä. Lääkintämiehen piti rokottaa toisia, eikä se ollu isälle mieluista hommaa.
Joulukuusen äärellä aikaa viettivät eniten tytöt, äiti-Aino ja isä-Arttu.
– Me pojathan pelemuttiin ympäri mökkiä, niin että himmeli vaan heilu katosa, isä muistelee hänen, Raunon, Reinon, Einon ja Eskon touhuja.
Niin se himmeli oli myös yksi niistä perinteisistä joulukoristeista. Himmeli valmistettiin kotona rukiinoljista.
– Oli sitä jotain kuviakin seinillä joulukoristeina. Joulukortteja tuli joka joulu, ja niitä lähetettiin palijo. Joulukortit ostettiin tai saatettiin joku tehä itekki. En muista, miten palijo niitä kortteja lähetettii, yllättävän palijo. Onneksi se korttien lähettäminen oli sillon halavempaa ku nyt.
Navetassa kaitsettavana oli lampaita ja lehmä. Ei possua, joka olisi teurastettu joulupöytään kinkuksi.
– Jouluna oli erilaista ruokaa ku arkena. Mutta ei jouluna ollu kinkkua. Oli sianlihasta tehtyä karijalanpaistia. Liha ostettiin kaupasta tai naapurista Reunaselta, Korvelta tai Hilluselta. Ja karijalanpaistin kans oli kuoritut potut. Jotaki puuruaki oli, olikohan se mannapuurua. Riisiä ei saanu, ku olin lapsi. Marjasoppaa oli puuron kans.
Yksi jouluruuista jakoi mielipiteet ja se oli lipeäkala.
– Äiti lipeäkalan laitto. Kaikki ei siitä tykänny. Olihan siinä oma hajunsa, mutta kyllä se minusta oli ihan hyvvää.
Joulusauna oli yksi jouluaaton kokokohta. Tai tarkasti ottaen saunan jälkeiset joulusaunakahvit.
– Eihän niitä leipomavärkkejä palijo ollu, mutta joulusaunakahaveilla oli tarijolla torttuja, hannatätinkakkuja, ruskeita pipareita ja saattopa joskus olla ässänkeksejäki.
Joulusaunakahveihin kuului sekin, että myös lapset saivat kahvia.
– Se saatto olla korvikekahavia, mutta ei sitä aatellu. Hyvältä se maistu. Muistan, ku Rauno maisto ensimmäisen kerran oikiaa kahavia, niin Rauno sano, että "ompa tämä pahhaa, parempaa se tuo korvike on."
Saunan ja saunakahvien jälkeen Arttu-isälle tuli asiaa naapuriin.
– Isä lähti aina toivottaan hyvvää joulua Korven Eemille. Ja ku isä oli Korvella tuli joulupukki. Sitä en muista, pelättiinkö pienempänä pukkia. Isompana kyllä tiiettiin, kuka se pukki oli.
Joulupukilla oli mukanaan lahjoja. Mitenkäs muutenkaan, kun koko lapsikatras oli ollut koko vuoden tosi kilttinä.
– Lahajat oli kääritty ruskiaan paperiin. Ylleensä ne oli pehemeitä paketeita, joista me pojat ei niin perustettu. Yhen lahajan muistan tarkasti. Olisinko ollu alle kymmenen, ku sain lentokonneen. Sen oli Virtasen Kauno teheny vanneerista ja liekkö Hilja sen värittäny. Se oli hieno lentokone, jota vejin pitkin lattioita.
Niissä pehmeissä paketeissa oli yleensä sukkia ja lapasia. Yllättävästi saman näköisiä, mitä siskot ja äiti-Aino kutoivat vuoden mittaan iltapuhteina.
– Vaikkei ne pehemiät paketit ollu niin mieluisia, niin tarvittiinha me niitä sukkia ja lapasia.
Varhain jouluaamuna, sotavuosien jälkeen, äiti-Aino sytytti myrskylyhdyn pihalle. Myrskylyhdyn päälle hän laittoi vielä tonttulakin, joka punaisella valolla valaisi joulukirkkoon menijöiden taivalta.
– Sotavuosina äiti varo, ettei valoja näy ja vihollinen niitä nää. En muista, että lapsuusjouluihin ois ajoittunu ilmahälytyksiä. Kesällä niitä kyllä oli. Muistan kerranki, ku oltiin hälytyksen aikana meijän navetasa pommisuojasa. Meijän sakin lisäksi sielä oli Korven Anna ja hänen Elvi tyttö.
Mieleen on piirtynyt tarkasti myös aika, jolloin tieto jatkosodan päättymisestä saavutti suomalaiset.
– Samana päivänä, ku tuli tieto rauhasta, seurattiin ku iso määrä lentokonneita lensi kojin yli Kalajoen suuntaan. Konneita oli kuus. Uskon, että ne oli saksalaisia Stuka-merkkisiä syöksypommittajia. Ei ne konneet muuta teheneet ku lentää murrasivat yli.
