Tänä kesänä olen onneksi opiskelu kiireiltäni ehtinyt lukea muutakin kuin oppikirjoja, myös fiktiivisiä, että tositapahtumiin perustuvia kirjoja kuten romaaneja.
Monet muutkin ovat löytäneet kirjallisuuden koronan aikana.
Minkä ymmärrän hyvin, sillä hyvä kirja tempaa mukaansa ja auttaa unohtamaan hetkeksi todellisuuden. Kirjojen avulla pääsee halutessaan, vaikka matkustamaan ympäri maailmaa.
Kirjallisuus on tänä päivänä saanut myös uusia muotoja, kuten e-kirjat. Itse olen perinteisten kirjojen suurkuluttaja, varsinainen lukutoukka.
Varsinkin lapsuudenkodissa asuessa, olin nenä kiinni kirjassa, aina kun se oli mahdollista. Jotkut kirjat olivat niin jännittäviä, että ne piti lukea yhdeltä istumalta, eikä malttanut mennä nukkumaan.