”Nyt olis touhureille Alatiinoa! Tulukaa syömään!” Aatu Turpeinen eli Rebelwerks huikkaa Youtube-videolla työntäessään konehallin ovea auki saappaallaan. Toisessa kädessä on kamera ja toisessa pino pizzalaatikoita.
Taivalkoskelainen Finlandiano-pizzeria ja heidän Alatino-pizzansa ovat silloin tällöin saaneet ilmaista mainosta paikallisen suosikkitubettajan videoilla. Autonrassauksen välissä Turpeisella on tapana ”äpöstellä” kameran edessä milloin pizzaa, milloin Kosken topparin burgereita ja kaupan paistopisteen leivonnaisia.
Myös Koillissanomat kävi testaamassa Alatinon ja samalla kysymässä, näkyykö somehuomio pizzerian liikevaihdossakin.
Mihin tässä on taas tullut lupauduttua?
Vaikka Alatinon ulkomuoto oli etukäteen tiedossa, herkkävatsaisesta toimittajasta pöytään kannetun lätyn rasvapitoisuus on silti livenä häkellyttävä.
Oululaisen känkyn tapaan yksi Alatinon täytteistä on majoneesi, ja sitä on siekailemattomasti, serpentiineinä koko komeuden päällä. Kun siinä on lisäksi vielä kebabia, pizzasuikaletta eli kinkkua ja savuporoa, kalorit ainakin ovat kohdillaan. Jotain kasvista tai edes pikkelöityä elementtiä tulee ikävä.
Ei ihan sellainen pizza, joka tulisi itse tilattua.
320-asteisessa sähkölämmitteisessä Pizzamasterissa paistettu pohja on aika hyvä: se on saanut mukavasti rapeutta muttei ehtinyt kuivua.
Majon resepti on yrittäjä Zegir Abidin mukaan salaisuus, mutta arvuuttelemme sen sisältävän chilin ja jonkin vihreän silpun, kenties suolakurkun tai kapriksen, lisäksi ainakin currya.
Jaamme annoksen puoliksi kuvaajan kanssa, ja kyllä se kokonaan tulee syötyä. Tässä pätee vanha totuus, että pizzan täytteillä ei lopulta ole hirveästi merkitystä: uunituore leipä ja juusto nyt vain on aina hyvää.
Vähän silti huolettaa, että tällaisen lounaan jälkeen pitäisi vielä jaksaa tehdä töitäkin. Minä kun en ole menossa taivalkoskelaiselle konepajalle.
Alatino on ainakin nykyisen yrittäjän muistikuvien mukaan ollut Finlandianon ruokalistalla alusta asti eli vuodesta 2011. Ja se on kiistatta se syy, miksi täällä käydään.
Pizzan pöytään tuova Abid kertoo, että jos he myyvät illassa viisikymmentä pizzaa, niistä neljäkymmentä on Alatinoja.
Hän näkee, että suosio perustuu nimenomaan talon majoneesiin, jota on heidän vajaasta 40 pizzastaan kahdessa muussakin.
– Meidän asiakkaat ovat kiitelleet talon majoneesia, ja minunkin mielestäni se on parasta.
Alatino oli ravintolan suosituin tuote jo kauan ennen Rebelwerksejä, mutta kyllä tubettajan vetovoimakin näkyy.
– Aatu käy meillä joka viikko varmaan yksi tai kaksi kertaa. Kyllä hän tuo paljon asiakkaita meille.
Turpeinen itse kertoo syöneensä ensimmäisen Alatinonsa pian sen jälkeen, kun pizzeria perustettiin kotikylään.
– Siitä asti se on ollut vakiotilaus joka kerta, joten hyväähän se on, hän naurahtaa.
Kaupallisesta yhteistyöstä ei ole kyse. Finlandiano ei ole maksanut Rebelwerksille senttiäkään.
– Tämä on pieni kylä, ja hän tulee tänne ihan taivalkoskelaisena ihmisenä. Hän puhuu pizzasta, koska hän pitää siitä, Abid ajattelee.
Alatino-nimen merkitys jää mysteeriksi. Sen keksi kaiketi edellinen yrittäjä Kadir Serbest Hasim tai joku silloisista työntekijöistä, eikä paikan pari vuotta sitten ostanut Abid osaa sanoa, mitä se tarkoittaa.
– Italialainen nimi se varmaan on.
Kävimme testaamassa tätä juttua varten myös kaksi muuta koillismaalaispizzaa.
Riipisen pizzerian eli Pizzeria Rukan listalta löytyy italialaisten ja perisuomalaisten täytteiden lisäksi kokonainen Kuusamo Collection eli kokoelma nimenomaan "kuusamolaisia" makuja.
Yksi asiakkaiden suosikki, Pizza montagna di Ruka (suom. Rukatunturi-pizza tai Rukan tunturipizza), on ollut tarjolla aivan ravintolan alkuajoilta saakka, vuodesta 1988: se sisältää savuporoa, kantarellia, punasipulia ja hillosipulia.
Vuonna 2015 menyylle nostetussa Quattro Lapponessa (Lapin neljä makua) puolestaan olisi neljällä sektorilla kullakin oma täyte: siivutettua kylmäsavuporoa, kylmäsavulohta, kantarellia ja leipäjuustoa.
Tilaamme kuitenkin Renna di boscon eli Metsän poron. Röngän porosalamin ja Aura-juuston ohella tähän komeuteen tuovat reippaasti makeutta muutama läntti lakkahilloa ja turaus balsamicosiirappia.
Ravintoloitsija Henrik Riipinen muistelee, että Renna päätyi menyylle joskus vuoden 2010 tienoilla. Pizzakokeilla oli tapana kääräistä välipalaksi salamirulla, jossa oli aurajuustoa ja lakkahilloa, ja pomo ihastui yhdistelmään itsekin.
– Tätä herkkurullaa kun pääsin itse maistamaan, niin heitinkin sen hetkiselle kokkitiimille haasteen, että tästähän voisi syntyä hyvä pizza. Ja niinhän siitä syntyi, lukuisien testausten ja vaihtoehtojen kautta.
Kokki Tuukka Takkunen nykäisee pizzamme uunista vain 75 sekunnin jälkeen.
Pizzeria Rukan italialaisessa, koivulla lämpeävässä Morello Forni -uunissa paistolämpötila kohoaa noin 380 asteeseen.
Melkein kolmetuhatta kiloa painava järkäle lämpenee ja jäähtyy hitaasti, eikä käytännössä koskaan ole kylmänä. Yön yli jäähdyttyään uunin lämpötila on seuraavana aamuna edelleen 300 asteen tienoilla, ja kestää puolesta tunnista kolmeen varttia saada se taas paistolämpimäksi.
Kaikkein perinteisimmästä pizzauunista poiketen tässä modernissa mallissa on pyörivä kivialusta, jolloin pizzaa ei tarvitse paistaessa siirrellä vähän väliä. Se paistuu tasaisesti itsestään, Takkunen selittää.
Näin korkeissa lämpötiloissa reunat ehtivät hiiltyä italialaisen pizzan tapaan herkullisesti mustille rakkuloille — kuitenkin ilman, että kahdesta kolmeen vuorokautta kohotettu taikina menettää mehevyyttään.
Poropizzan makumaailma itsessään on sekä voimakkaan makea että tymäkän suolainen. Omaan makuun kaksi makeaa elementtiä on liikaa — hienovaraisempi makeus pelkästä siirapistakin riittäisi. Nyt vaikutelma on lähes BBQ-pizzamainen: hyvää, mutta taidan tilata jatkossakin vaikka Cacio e pepen.
Kuusamon maut ovat Henrik Riipisen mukaan suosittuja. Viime vuonna kaikkein eniten meni kuitenkin tavallista margheritaa. Se maistuu niin suomalaisille kuin kansainvälisillekin asiakkaille, ikään katsomatta.
Esimerkiksi muikkua tai hirveä ei Pizzeria Rukan pizzoista löydy, mutta niitäkin testataan aika ajoin. Hirven kanssa ongelmana on ollut paikallisen tai edes lähialueen raaka-aineen saatavuus, muikun kanssa taas reseptiikka.
– Uskon, että saamme paikallisesta muikusta loistavan pizzan vielä aikaiseksi, Riipinen suunnittelee.
He ovat testanneet myös jäkälää.
– Siitä saimmekin loistavia kokemuksia, mutta haasteena oli jäkälän esikäsittely ja säilöminen siinä määrin kun sitä tarvittaisiin talven tarpeisiin.
Myös Rukan Classicissa on poropizza, Rudolf nimeltään.
Tässä Petteri Punakuonon mukaan nimetyssä leipomuksessa on Kotivaran kylmäsavustetun porosalamin lisäksi Riitan herkun leipäjuustoa, lakkahilloa ja kokonaisia karpaloita.
Makumaailma on jälleen makea, mutta leipäjuuston hillittympi makeus ja pakastekarpaloiden happamuus toimivat pizzassa aika hyvin.
Pohjassa ei sen sijaan ole kehumista.
Classic Pizza -ketjun omistavan Restelin brändi- ja asiakaskokemusjohtaja Ville-Eemeli Junnola kertoo, että seitinohutta pizzaa on paistettu kiviarinauunissa kolmisen minuuttia. Hänen mukaansa tavoitteena on rapeus, jotta siivut olisi helppo syödä käsinkin.
Pohja ja reunat ovat kuitenkin kuivakoita ja melko mauttomia verrattuna kahteen muuhun testaamaamme pizzaan.
Classicin ruokalista vaihtelee pikkuisen paikkakunnittain sen mukaan, missä mitkäkin täytteet puhuttelevat ihmisiä, Junnola kertoo.
Rukan lisäksi poropizzaa on tarjolla Levillä sekä Raision Myllyssä ja Oulun Valkeassa, mutta ei esimerkiksi Helsingissä tai Turussa. Täällä Rukalla se on toiseksi myydyin pizza heti Margot & Ritan (eli margheritan) jälkeen, ja sillä on ruokalistalla oma paikkansakin heti ensimmäisellä sivulla.
Myös Kotipizza lanseerasi vuonna 2008 Berlusconi-nimisen poropizzan, joka muutti pari vuotta sitten nimensä pelkäksi Poroksi.
Sitä emme tätä juttua varten käyneet muistelemassa, mutta sen sijaan jäimme aprikoimaan, mitä muita Koillismaan makuja pizzaan voisi laittaa.
Suolasiika on yksi, joka varmasti toimisi. Kuivaliha sen sijaan lienee tuttavuus, joka tuskin maistuu paatuneimmillekaan paikallisille yhtä hyvin kuin porosalami.
Facebookin perinneruokaryhmässä yhdeksi koillismaalaiseksi ruokalajiksi mainitaan kesäytyneet muikut. Ne ovat ilmeisesti surströmmingiä vastaava, suolattu ja hapatettu ruokalaji. Ehkä ulkoilmakeittiössä?
Nutella-pizzaa löytyy nykyään jälkkäriksi vähän ravintolasta kuin ravintolasta. Hyvältä kuulostaisi myös jonkinlainen hilla- tai mustikkaleivonnainen pizzataikinaan leivottuna.
Rieskaa tuskin sentään kannattaa kokeilla pizzapohjana. Mitenkään ikiomaa flatbreadiämme halveksimatta, sille on syynsä miksi parhaita pizzataikinoita kohotetaan päivätolkulla.