Oulaisten kylät käynnistävät kylien asukkaille suunnatun kyselyn, joka liittyy kylien varautumiseen erilaisten poikkeustilanteiden varalle. Kylillä rakentuu syksyn aikana yhteisölliset kyläturvallisuussuunnitelmat, jotka muodostuvat yhteiseksi kokonaisuudeksi Oulaisten kaupungin varautumissuunnitelmassa.
Varautuminen on erittäin ajankohtainen valtakunnallinen teema, joka ulottuu yksittäisen talouden varautumisesta kunnalliselle ja yhteiskunnalliselle tasolle saakka. Kylät toimivat yhteisöllisinä yksikköinä yksilön ja kunnan välimaastossa myös varautumisessa.
Kylien roolia yhteisöllisenä toimijana osana kokonaisvarautumista kehitetään ajankohtaisesti Suomen Kylien Kylävara -hankkeessa, jossa myös alueellinen kyläorganisaatio, Pohjois-Pohjanmaan kylät, on keskeisesti mukana.
Nyt käynnistyvän ja 30. syyskuuta saakka avoinna olevan kyselyn tarkoituksena on koota kyläläisten näkemyksiä kylästä, kylän vaaranpaikoista ja turvallisuuteen liittyvistä huolenaiheista. Anonyymejä vastauksia hyödynnetään kylän yhteisessä varautumis- ja turvallisuustyössä syksyn aikana. Kysely toteutetaan Oulaisissa taajaman ulkopuolella asuville, niin vakituisille kuin vapaa-ajan asukkaille.
Kyselyyn voi vastata paperilla tai sähköisesti.
Joka kylälle on tehty oma kysely samoilla kysymyksillä. Sähköisessä vastaamisessa on erittäin tärkeää käyttää oman tai itseä lähimmän kylän vastauslinkkiä, jotta saadaan oikea kuva eri kylien tilanteesta. Linkit eri kylien kyselyihin löytyvät tiedotteesta, joka jaetaan jokaiseen kotiin taajaman ulkopuolella. Kyselystä tiedotetaan myös kylien verkkosivuilla ja somekanavissa.
Kirjastossa sekä kaikilla kylillä on jaossa paperisia kyselylomakkeita sekä palautuspostilaatikoita seuraavasti: Matkanivan Kohtaamolta (koulu), postilaatikko ulko-oven vieressä, Mäyränpirtiltä (grillikota), Piipsjärvellä päiväkodin roska- /pyöräkatoksen postilaatikosta ja uimarannalla kioskin katoksen postilaatikosta (Kurjensaarentie) sekä Petäjäskosken koulun ilmoitustaululta postilaatikosta.