Kaupallinen yhteistyö

Ou­lu­hal­lis­sa pääsee pian ava­ruu­den äärelle – Beyond the Sky yh­dis­tää sin­fo­nia­mu­sii­kin ja kos­mi­set kuvat

Marraskuun puolivälissä ensi-iltansa saava Beyond the Sky -teos täyttää Ouluhallin Jukka-Pekka Metsävainion avaruuskuvilla ja Lauri Porran säveltämällä musiikilla. Teos on Metsävainion mukaan Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden lapsi.

Lauri Porra sävelsi Beyond the Sky -teoksen musiikin, joka sai inspiraationsa JP Metsävainion avaruuskuvista.
Lauri Porra sävelsi Beyond the Sky -teoksen musiikin, joka sai inspiraationsa JP Metsävainion avaruuskuvista.
Kuva: Jarmo Katila

Kun kaksi taiteenalaa törmää, voi lopputuloksena olla jotakin todella vaikuttavaa ja ainutlaatuista. Näin ajattelevat JP Metsävainio ja Lauri Porra pian ensi-iltansa saavasta teoksesta. Kumpikin taiteilija on tottunut tekemään poikkitaiteellista yhteistyötä eri produktioissa, mutta silti Beyond the Sky toi jotakin uutta.

”Avaruuskuvat antoivat sävellykselle ja tekstille määrätyn aihealueen. Toinen vahvasti vaikuttava tekijä oli teoksen mittakaava: suuressa hallissa, suuren tuotannon kanssa”, Lauri Porra kuvailee.

”Kun tapasimme Laurin kanssa ensimmäistä kertaa teoksen merkeissä, tuntui heti siltä, että tästä tulee mieletön juttu. Konsepti ei ole minulle uusi, mutta mittakaava on niin suuri, että se tekee teoksesta poikkeuksellisen ja antaa paljon mahdollisuuksia”, kertoo JP Metsävainio.

Ihminen ja maailmankaikkeus

Taiteen keinoin on aina käsitelty ihmisyyden kysymyksiä, ja tiede on tuonut maailmankaikkeuden salaisuudet lähemmäs ihmistä. Beyond the Sky -teoksessa nämä yhdistyvät.

”Mielestäni poikkitaiteelliset teokset ovat hienoja mahdollisuuksia. Toivon, että tämä teos antaa yhä suuremmalle yleisölle mahdollisuuden kuulla sinfoniaorkesterin soittavan ja nähdä itsensä osana maailmankaikkeutta avaruuskuvien kautta. Avaruutta katsottaessa mieleen nousee usein myös ihmisen olemassaoloon liittyviä kysymyksiä”, Porra sanoo.

”Pohjoisen mittakaava on jotenkin suurempi, ja ihminen alkaa kutistua. Teos on suunniteltu tarkoituksellisesti juuri näille leveysasteille.”

Ouluhallissa tähän on mainiot puitteet, sillä tilan koko mahdollistaa avaruuskuvien esittämisen aivan eri mittakaavassa kuin yleensä.

”Kuvat heijastetaan valtavalle pinnalle, joka häivyttää tilan taustalle. Katsojat saadaan ikään kuin sisälle kuviin. Kyseessä ei ole vain kuvaesitys, jossa musiikki soi taustalla, vaan kaksi täysimittaista teosta. Musiikkiteos, joka on saanut inspiraationsa kuvista sekä kuvateos. Teokset ikään kuin keskustelevat keskenään”, kuvailee Metsävainio.

JP Metsävainion avaruuskuvat pääsevät Beyond the Sky -teoksessa esille lähes kosmisessa mittakaavassa.
JP Metsävainion avaruuskuvat pääsevät Beyond the Sky -teoksessa esille lähes kosmisessa mittakaavassa.
Kuva: Timo Heikkala

Taidetta suuressa mittakaavassa

Avaruuden äärettömyys ja musiikin universaali kieli luovat mahdollisuuksia kokea jotakin ainutlaatuista, olla osa jotakin suurempaa. Beyond the Sky -teoksessa suurta on tilan lisäksi myös tuotanto. Oulu Sinfonian ohella teoksessa kuullaan kansainvälisiä solisteja, sopraano Aphrodite Patoulidouta ja viulisti Mari Samuelsenia. Oulu Sinfoniaa johtaa kapellimestari Dalia Stasevska, ja teosta täydentää suuri projektikuoro.

”Mielenkiintoista teoksessa on, että tehdään näin isossa skaalassa jotakin poikkitaiteellista ja yllättävääkin. Merkitykset syntyvät toivottavasti sitä kautta, että teos tuottaa erilaisia kohtauspisteitä ja ihmiset kokevat uudenlaisia elämyksiä”, Porra toivoo.

”Itselleni teoksesta tekee vielä merkityksellisemmän se, että kaikki sen kuvat ovat totta. Niitä ei ole väritetty tai muokattu. Nyt ne saadaan esille lähes kosmisessa mittakaavassa”, sanoo Metsävainio.

Pohjoisen valossa ja pimeydessä

Beyond the Sky hakee voimansa pohjoisesta, ja on oululaisen JP Metsävainion mukaan Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden lapsi.

”Teoksen juuret ovat juuri täällä. Vaikka Oulu ei astronomisen luontokuvauksen kannalta ole helpoin paikka, tuovat pitkät valoisat ja pimeät jaksot vuodessa omanlaistaan rytmiä”, hän kuvailee.

Pohjoisen tila ja valo kuuluvat myös Lauri Porran sävellyksessä.

”Pohjoisen mittakaava on jotenkin suurempi, ja ihminen alkaa kutistua. Teos on suunniteltu tarkoituksellisesti juuri näille leveysasteille.”

Kolmekymmentä vuotta sitten JP Metsävainio katsoi ensimmäistä kertaa kaukoputken läpi Saturnusta, näki sen renkaat, kuut ja pinnan raidat.

”Pieni kalpea piste taivaalla osoittautui kokonaiseksi maailmaksi, joka vain leijui avaruudessa. Se oli hämmästyttävä kokemus.”

Ehkä jotakin vastaavaa on odotettavissa myös Ouluhallissa.

Faktalaatikko

Beyond the Sky

Esitykset Ouluhallissa 19.–21.11.

Kesto noin 50 minuuttia (ei väliaikaa)

Liput 36 € perushinta / 29 € eläkeläinen / 19 € opiskelija, työtön, lapsi (3–17 v)

Osta liput täältä!

Luitko jo?

Lue lisää maksuttomia Oulu2026-median sisältöjä!

ESIMERKIKSI:

”Tässä on isojen lavojen mei­nin­kiä, kunnon sta­dions­how” – Saara Aalto nähdään Lu­mi­pal­lo-suur­mu­si­kaa­lis­sa aivan uu­den­lai­ses­sa roo­lis­sa

Oulun en­sim­mäi­nen lu­ku­ma­ra­ton antaa äänen ou­lu­lais­ten lasten ja nuorten ta­ri­noil­le – lu­ke­mas­sa muun muassa Jesse Pul­ju­jär­vi ja Anton Häk­ki­nen

Loistoa vuoden pi­meim­pään vuo­de­nai­kaan – löydä lop­pu­syk­syn va­lo­ta­pah­tu­mat aina Haapajärveltä Tor­nioon

Tapahtumat Oulu2026
Kaupallinen yhteistyö