
Täyskiellon myötä tilaisuuksia ei voisi järjestää edes koronapassin avulla. Kuvituskuva.
Kuva: Sauli pahkasalo
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (avi) kertoo odotetusti valmistelevansa kaikkien yleisötilaisuuksien kieltämistä sisätiloissa ja ulkotiloissa Pohjois-Pohjanmaalla.
Lisäksi valmistelussa on asiakas- ja yleisötilojen käytön lyhytaikainen rajoittaminen.
Aluehallintovirasto kertoo, että päätökset rajoituksista pyritään antamaan nopealla aikataululla, mahdollisesti jo tänään tiistaina.