Oulun poliisi on selvittänyt Oulaisten kaupungin laskutukseen liittyviä epäselvyyksiä, tiedotteessa kerrotaan.
Poliisin mukaan rakennusliikkeen epäillään laskuttaneen ylisuuria tai täysin tekaistuja laskuja rakennuskohteista. Väärillä laskuilla Oulaisten kaupungille arvioidaan aiheutuneen noin 1,6 miljoonan euron vahingot.
Teot ovat tapahtuneet vuosien 2010–2021 aikana. Laskutusepäselvyydet paljastuivat kaupungin omissa tarkastuksissa.
Poliisi on saanut valtaosan rikoshyödystä takaisin turvaamistoimilla. Asiaa on selvitetty törkeänä petoksena. Lisäksi esitutkinnassa on tutkittu virka- ja lahjontarikoksia.
Oulun poliisilaitoksen talousrikostutkintayksikkö on saanut asian esitutkinnan valmiiksi ja juttu siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan.