Kaupunginvaltuutettu Elias Tornberg ja muu keskustan valtuustoryhmä esittävät, että Raahen kaupunki mahdollistaa nuorille metsästäjätutkinnon suorittamisen osana perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Valtuustoaloitteen mukaan tämä voisi toteutua 8. luokalla vapaaehtoisena oppiaineena tai vaikka kerhotoiminnan muodossa ilman kuluja.
– Esitän myös, että ennen toteutusta oppilaiden kiinnostus metsästäjätutkinnon suorittamiseen selvitetään kouluittain ja yhteistyökumppanit kutsuttaisiin suunnitteluun mukaan.
Tornbergin mielestä jokaisella nuorella tulisi olla mahdollisuus suorittaa metsästäjätutkinto ilman kuluja.
– Metsästys on yhteiskunnallisesti tärkeä harrastus ja esimerkiksi metsästäjien tekemä työ riista-onnettomuuksien vähentämiseksi on yhteiskunnalle hyvin arvokasta.