
Tunteroinen tarinoiden ja sävelten äärellä, ja auki on aivan kokonainen uusi maailma. Oulaistelaiset Sanni Tyyskä (10) ja Neea Rantaeskola (11) ovat juuri istuneet ja kuunnelleet Jean Sibeliuksen kuulaita sävellyksiä sellisti Jussi Makkosen ja pianisti Nazig Azezianin tulkitsemina. Silmät ovat seuranneet isolta valkokankaalta huikaisevia videoita, jotka vievät sävellysten syntymaailmaan.
Ennen konserttia tytöt tiesivät, että sellainen henkilö kuin Sibelius on joskus elänyt. Senkin he tiesivät, että nimi liittyi jollakin tavalla musiikkiin. Muutapa tytöt eivät suuresta suomalaisesta säveltäjästä tienneetkään.
Neea Rantaeskolan mielestä kaikkein paras sävellys pitkän konsertin annista oli Finlandia. Tyttöjen mieleen jäivät myös polveilevat tarinat, joista paljastui, millainen ihminen Jean Sibelius oli vaikkapa omille lapsenlapsilleen tai mitä hän touhuili Ainolan puutarhassa.
–Se oli hauskaa, kun siellä oli sillä se puutarha, ja se oli pannut tulitikkuaskiin sammalia, tytöt naureskelevat.
Lapsenlapsiltaan Jean Sibelius tapasi kysyä joka aamu saman kysymyksen. Hän halusi tietää, mitä unta lapsenlapset olivat nähneet.
Tarinoiden äärelle pääsi keskiviikkona valtaisa määrä oulaistelaisia koululaisia. Koululaiskonsertit olivat osa Oulaisten Musiikkiviikkoja.
Tarve tuoda Sibeliusta esiin kouluilla on ollut suuri. Siihen on vastannut Jussi Makkonen, joka ensin levytti Sibeliusta. Levyn lennähdettyä suureen suosioon alkoi kouluilta tulla pyyntöjä. Vuosien mittaan Makkonen on esittänyt Sibeliusta sadoille tuhansille kuulijoille eri puolilla maailmaa. Oulaisiin hän saapui konsertoimasta New Yorkista.
Palautevyöry konserttien jälkeen on ollut valtava. Koululaiskonserteissa esillä ovat olleet suuretkin tunteet.
–Kyyneleet ovat valuneet poskia pitkin. Konserteissa olleet lapset tuovat omia vanhempiaan konsertteihin. Lapset ovat alkaneet harrastaa soittamista käytyään konserteissa, Makkonen kertoo esimerkkejä.
Historian tuntemus on osoittautunut ohueksi. Se ei johdu Makkosen mukaan siitä, ettei opetussuunnitelma olisi riittävän hyvä.
Kyse on nykypäivän kulttuurista, joka elää hetkessä. Kaikki tapahtuu nopeasti. Lapset eivät välttämättä ole kosketuksissa juuriinsa.
Moniulotteinen konserttielämys vie kuulijat ja katsojat sävellysten taakse. Maailmaan, jossa säveltäjä on mietiskellyt työtä tehdessään. Sibelius haki inspiraatiota muun muassa luonnosta ja Kalevalasta.
–Se on äärimmäisen kiehtova ja maaginen maailma. Siellä häviää itselläkin välillä ajan taju. Siitä maailmasta ei välttämättä halua pois, Makkonen toteaa.
Musiikin lisäksi yleisön vangitsevat istuimiin videot, jotka on tehty varta vasten jokaista esitettävää kappaletta ajatellen. Videoissa liikutaan muun muassa kaskipellon poltossa, Pielisellä tai Ainolassa, Sibeliuksen kodissa.
Taustalla on valtava produktio. Kuvauksia on tehty kuukausitolkulla. Eräällä videolla vilahtaa kolmen sekunnin mittainen pätkä, jossa solisee vesiputous. Sitä on kuvattu kaksi kokonaista päivää.
Vaikka Makkonen on kiertänyt Sibeliuksen kanssa ympäri maailmaa, hän ei säveltäjän musiikkiin kyllästy. Aina löytyy uusia puolia.
–Sibelius vei sävellyskielensä niin pitkälle, ettei se ole kertakäyttöistä. Se todella kestää aikaa, hän toteaa.