Saara Aalto on ollut Oulusta poissa 18-vuotiaasta lähtien, mutta nyt ympyrä sulkeutuu, kun hän tulee Euroopan kulttuuripääkaupunkivuonna alkuperäiseen kotikaupunkiinsa esiintymään yhdessä pääohjelmista, Lumipallo-musikaalissa.
Kirkkonummella asuva Aalto tulee Ouluun harjoituksiin marraskuussa ja joulukuun esiintymiskaudeksi vaimonsa Meri Aallon ja kahden koiransa kanssa: Maltipoo-rotuisen Batmanin ja Kleinspitz-rotuisen Lillin.
”Tämä on pisin aika, jonka vietän Oulussa sen jälkeen, kun olen muuttanut sieltä pois. Tuntuu tosi siistiltä”, 39-vuotias Aalto sanoo.
Hänen Oulussa asumisestaan on tullut kuluneeksi jo 20 vuotta.
Syksyn mittaan ennen Lumipallon harjoituksia Aalto on työstänyt uutta levyään, jonka kokonaisuus on nyt hahmottunut tekijöille. Kiireitä hänellä on ollut myös Laulun Supervoimat -nettilaulukoulunsa parissa.
Lämmin jouluhalaus
Lumipallo-musikaali on osa Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa, ja se saa maailman ensi-iltansa 4. joulukuuta Ouluhallissa.
”Ouluhalliin mahtuu 2500 ihmistä. Ei mikään teatteri ole niin iso. Tässä on sellaista isojen lavojen meininkiä, kunnon stadion-show, mikä sopii kyllä minulle. Harvoin tällaisia tehdään Suomessa”, Aalto intoilee.
Esityksen tarina on kuin lämmin jouluhalaus, joka sisältää kuitenkin syvempiä teemoja: Joulupukin kummityttö Krista on elänyt koko ikänsä turvallisesti Joulupukin kylässä, mutta hän on alkanut kaivata seikkailua. Yllättäen jouluna muinainen loitsu murtuu, ja Joulupukin menneisyyden varjot pääsevät valloilleen. Kristan on tartuttava haasteeseen ja pelastettava oma kotikylänsä sekä maailman lasten joulu.
Esitys yhdistää Joulupukin ja Kalevalan tarinaa. Saara Aallon hahmo musikaalissa onkin Kalevalasta tuttu Louhi. Kalevalassa Louhi on Pohjolan emäntä ja voimakas hallitsija, joka vartioi suurta vaurautta jauhavaa Sampoa.
Aallolle Louhen hahmon esittäminen on virkistävää vaihtelua. Hänet on totuttu näkemään rakkauden lähettiläänä, sellaisissa rooleissa kuin Anna-prinsessa Disneyn Frozen-elokuvissa.
”Nyt lavalla nähdään paha kuningatar, joka vetää maailmanluokan show’n. Hän on hyvin vahva hahmo, joka vetää huomion itseensä ajatuksenaan valloittaa tämä maailma.”
Moniulotteinen hahmo
Yhdessä ohjaaja Paul Garringtonin kanssa Saara on suunnitellut, millaista pahishahmoa hän Louhen kautta ilmentää. Onko Louhi sittenkään todellisuudessa paha, vaan pikemminkin voimakas, itsenäinen nainen?
”Ehkä hän vain on nainen, jota koko maailma on sortanut ja jonka on täytynyt kovettaa itsensä suojellessaan perhettään ja rakkaitaan patriarkaattisessa ympäristössä”, Saara pohtii.
Pahiksetkin ovat moniuloitteisempia hahmoja kuin päälle päin näyttää. Ehkä sille on jokin syy, miksi hahmosta on tullut sellainen kun on. Häntä on kenties kohdeltu huonosti aikaisemmin.
”Eihän kukaan huvikseen halua olla ilkeä.”
Aalto kertoo, että hänellä meni kylmät väreet, kun hän luki Lumipallon käsikirjoitusta. Että näinkin voi Kalevalaa tulkita ja käyttää osana taidetta.
Lumipallon ohjaaja Paul Garrington kertoo, että kun lava on iso, näyttelijän täytyy pystyä täyttämään se lava. Muun muassa Saara Aalto ja Kristaa esittävä Petra Pääkkönen ovat sellaisia.
Käsikirjoittaja Douglas Pashleyn mielestä ohjaaja Garrington on onnistunut näyttelijöiden valitsemisessa täydellisesti.
”Hahmot ovat juuri sellaisia kuin näytelmää käsikirjoittaessani kuvittelinkin. Kun näin niiden heräävän eloon, tunsin innostuksen kihelmöintiä rinnassa. Että vau! Ihanaa”, Pashley kertoo.
”Ei olisi ollut parempaa paikkaa”
Saara Aallon musiikillinen ura alkoi jo 7-vuotiaana Oulunsalossa, joka on sittemmin liitetty osaksi Oulua. Oulunsalon lukion tiloissa hän kävi tanssitunneilla, kuvaamataidon tunneilla ja pianotunneilla.
Oulunsalossa hänen pianonopettajansa oli rakastettu ukrainalainen Olga Maslak, joka otti hänet siipiensä suojaan ja pitkälti koulutti hänestä sellaisen esiintyjän kuin hän nyt on.
”Hän ohjasi minulle, miten tehdään show: hän opetti minut pukeutumaan, kävelemään lavalle ja ottamaan yleisön.”
Nyt Aalto palaa takaisin Ouluun ja tekee Louhena näyttävän esityksen.
Aallon kasvu muusikoksi jatkui peruskoulun jälkeen, kun hän jatkoi opintojaan Madetojan musiikkilukioon.
”Olen miettinyt, että miten laadukasta koulutusta sieltä saikaan. Sai tehdä niin paljon musiikkia, kuin ikinä halusi. Oli kaikki genret ja projektit. Ei olisi ollut mitään parempaa paikkaa olla kuin siellä”, Aalto sanoo.
Hän vietti lukiolla paljon vapaa-aikaansa. Usein hän lähti seitsemältä aamulla kotoa ja tuli iltakymmeneltä takaisin.
Aallolle Oulu onkin aina näyttäytynyt kulttuurikaupunkina. Hänestä on hienoa, että Euroopan kulttuuripääkaupungin tittelin myötä se tehdään näkyväksi myös muulle maailmalle.
Tehdessään töitä paljon ulkomailla Aalto on ollut ylpeä pohjoisuudestaan.
”Kun olen ulkomailla, tajuan, miten siististä paikasta olen kotoisin. Ylpeydellä aina selitän, kuinka olen ihan sieltä pohjoisesta Suomesta, melkein Lapista, ja kuinka kylmä ja pimeä siellä on.”
Oulussa tehdään yhdessä
Aallon mielestä oululaiset vaikuttavat olevan ihanan rempseitä ja lähestyttäviä. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla hän on toisinaan törmännyt kilpailulliseen henkeen, jota Oulussa ei oikeastaan ole. Henki on pikemminkin, että tehdään yhdessä ja pidetään hauskaa.
Lontoon musiikkipiireissä Aallolta on kysytty, miten hän on niin aito eikä diivaile ollenkaan. Lontoossa esimerkiksi laulajan ei ole tapana puhua suoraan ääniteknikolle, vaan viestin pitäisi mennä managerin kautta.
”Olen liittänyt sen suomalaisuuteen ja varsinkin pohjoissuomalaisuuteen. Ollaan jalat maassa.”
Vaikka musikaalissa käsitellään vakavia teemoja, se tarjoaa ohjaaja Garringtonin ja käsikirjoittaja Pashleyn mukaan ennen kaikkea naurua, iloa ja lämpöä. On kuin ilo räjähtäisi lavalla ja täyttäisi maailman kaikella hyvällä.
”Haluamme kertoa kodin ja perheen merkityksestä. Kuinka kotinsa kauneuden huomaa monesti vasta sitten, kun on ollut sieltä ensin poissa. Pitää lähteä kotoa, jotta voi löytää tien takaisin kotiin”, Garrington sanoo.
Lumipallo-musikaali 4.12. alkaen
- Maailman ensi-ilta 4.12. Ouluhallissa.
- Musikaalista on 19 esitystä 19.12. saakka.
- Musikaalin kesto on noin 2 tuntia 30 minuuttia sisältäen väliajan.
- Esityskieli on suomi, ja musikaali tekstitetään ruotsiksi sekä englanniksi.
- Ikäsuositus on viisi vuotta.
- Päärooleissa ovat Kristo Salminen, Saara Aalto, Petra Pääkkönen, Mika Nuojua, Mia Hafrén ja Veeti Laasila.
- Ohjaus Paul Garrington, sävellys ja käsikirjoitus Douglas Pashley, alkuperäiset laulujen sanat Douglas Pashley ja Liz Vidal, käsikirjoituksen ja laulujen suomennos Sinikka Svärd, orkesteri Oulu Sinfonia, kapellimestari Kristian Nyman, lavastus- ja pukusuunnittelu Nicky Shaw, koreografia Reija Wäre, äänisuunnittelu Richard Brooker, valosuunnittelu Timo Alhanen ja kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Pirjo Leino ja tuotanto Oulun kulttuurisäätiö.
- Liput alkaen 29 € + Lippu.fi:n tilausmaksut. Lippuja voi ostaa Lippu.fi-lipunmyyntikanavista ja Oulu2026 Info& Shopista Pekurin 2. kerroksessa. Osaan näytöksistä saatavilla Show&Dinner-paketteja.