Miltä näyttää Kainuun tulevaisuus, kun sitä katsotaan vanhan tervahaudan reunalta tai metsätien varresta?
Kajaanin kaupunginteatterin Tervan tie – onko meillä suunnitelma? on teatteriesitys, joka kuljettaa katsojan historiallista tervareittiä pitkin Kajaanista kohti rannikkoa ja samalla keskelle tämän päivän ekologista murrosta. Esitys myös konkreettisesti vierailee eri esityspaikoilla saman tervareitin varrella osana alueteatterin kiertueohjelmistoa helmi-toukokuussa 2026.
Käsikirjoittaja-dramaturgi Juti Saaren, ohjaaja Eeva Rajakankaan ja kokonaisen työryhmän syvästi paikallinen, kainuulainen kertomus esittää suuren kysymyksen siitä, millaista tulevaisuutta olemme rakentamassa.
Teos on osa Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistoa sekä Kajaanin kaupunginteatterin laajaa Taidetta ei tervaa! -hanketta.
Tervan kaksijakoinen perintö
Aikoinaan terva oli Kainuulle elintärkeä raaka-aine: toisille se toi vaurautta ja toimeentuloa, toiset se ajoi velkaorjuuteen. Tervanpoltto muutti kainuulaisia metsiä, kyliä ja koko yhteiskuntarakennetta.
Esityksessä tämä historia nousee näyttämölle elävänä ja ristiriitaisena, kun parhaat päivänsä nähnyt luonnonsuojelija ja puhelinriippuvainen mopopoika päätyvät taittamaan yhdessä kommellustentäyteistä matkaa esivanhempiensa tervatienoilla. Menneisyys ja nykyisyys asettuvat rinnakkain tavalla, joka voi paljastaa yllättäviä yhtäläisyyksiä.
”Tervan menestys rakentui aikoinaan Kainuulaisten metsien varaan ja samalla hävitettiin mäntymetsien jatkumo. Samankaltaista maa- ja luonnonvarojen käytön painetta nähdään uudessa muodossa myös nykypäivänä esimerkiksi datakeskushankkeiden ja tuulivoimapuistojen kohdalla”, Taidetta ei tervaa! hankekoordinaattori Elsa Lankinen pohtii.
Ylisukupolvinen empatia ja ekologinen jälleenrakennus
Esityksen ytimessä ovat ilmastonmuutos, ekologinen kriisi ja ekologinen jälleenrakennus. Olennainen kysymys kuuluu, mitä tarkoittaa, että yhteiskunta rakennetaan uudelleen ekologisesti kestäväksi ja miten se tehdään oikeudenmukaisesti?
Näytelmä tarkastelee menneitä ja nykyisiä raatajia myötätunnon kautta: niitä, jotka polttivat tervaa elättääkseen perheensä, ja niitä, jotka nykyään raivaavat tilaa lastemme kestävämmälle tulevaisuudelle luonnonsuojelun ja aktivismin parissa.
Saari kuvaa tätä ylisukupolviseksi empatiaksi: kyvyksi nähdä, että eri aikojen ihmiset ovat toimineet niissä olosuhteissa ja sen tiedon valossa, joka heillä oli. Hellyys ja välittäminen näyttäytyvät eri aikoina eri tavoin.
Teatteri yhteisenä ajattelun tilana
Tervan tie ei tyydy pureskelemaan tarinaa yleisölle valmiiksi. Perinteisen puheteatterin rinnalla teoksessa on osuuksia, jotka pohtivat katsojan omaa toimijuutta ja mahdollisia yhteisiä askelia kohti ekologisesti kestävää tulevaisuutta.
”Kysymys ekologisen jälleenrakentamisen suunnasta ei ratkea yhden tieteenalan toimesta, eikä yhdessä illassa, mutta teatteri voi olla paikka, jossa kokoonnumme yhteen muutoksen äärelle”, pohtii Lankinen ja korostaa, että katsojan osallistaminen on lempeää ja turvallista: jokainen voi osallistua omalla tavallaan.
"Eri taustoista tulevat ihmiset, jotka eivät ehkä koskaan kohtaisi toisiaan, istuvat saman esityksen äärellä. Yhteisillä kokemuksilla voi olla pitkäkestoisia seurauksia: ne voivat avata tilaa uusille tavoille toimia yhdessä”, uskoo Saari.
Kainuulainen metsä näyttämöllä ja sen ulkopuolella
Tervan tie -esitys on syntynyt syvästä suhteesta kainuulaiseen maisemaan. Viime kesän ennakkotyöjaksolla ohjaaja-dramaturgi työpari Saari ja Rajakangas pyöräilivät reitin Kajaanista Ouluun, ja kokivat kehollisesti tervareitin maisemat ja niiden muutoksen. Käsikirjoituksessa matkataan samalla reitillä ja nähdään hakkuuaukioiden ja luonnontilaisten metsien vuoropuhelua, järviä, jokivarsia ja kyliä.
Kainuussa sijaitsee merkittävä osa viimeisistä Suomen jäljellä olevista luonnontilaisista metsistä ja juuri siksi Kainuussa tiivistyvät suomalaisen metsäkeskustelun kipupisteet.
”Kainuussa tiivistyy tosi paljon suomalaista metsäkeskustelua: metsä on rakas ja samalla monelle sekä historiallisesti että nykyään elannon lähde. Yhdessä yhteisössä, perheessä ja ihmisessä kulminoituu isoja ristiriitoja”, huomauttaa Saari.
Osana ekologisen jälleenrakentamisen kokonaisuutta
Esitys on osa kaksivuotista Taidetta ei tervaa! -projektia, jossa Kajaanin kaupunginteatteri tarkastelee alueellisen esittävän taiteen roolia ekologisessa jälleenrakennuksessa. Hankkeen kumppaneina ovat Mustarinda-seura, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu ja Tampereen yliopiston Näty.
Lokakuussa 2025 järjestetty ekologisen jälleenrakennuksen kurssi Kajaanissa ja Mustarinda-talolla kokosi yhteen taidealan opiskelijoita, paikallisia teatterintekijöitä, tutkijoita sekä luonnonsuojelun ja aktivismin parissa toimivia ihmisiä. Kurssilla yhdistyivät luennot, metsäretket, keholliset harjoitteet ja arjen yhdessäolo. Samat monialaisuuden ja yhdessä ajattelemisen periaatteet jatkuvat nyt näyttämöllä.
Helmikuussa 2026 teatterilla järjestetään myös kaikille avoin Taidetta ei tervaa! -seminaari, jossa tutkijat ja taiteilijat pohtivat yhdessä yleisön kanssa ekologisen jälleenrakennuksen teemoja luentojen, keskustelujen, taiteen ja iltaklubin muodossa. Lisäksi hankkeen teemoihin voi syventyä Taidetta, ei tervaa -podcastin kautta, joka on kuunneltavissa teatterin kanavalla Youtubessa ja Soundcloudissa.
Tervan tie – onko meillä suunnitelma? kutsuu kajaanilaiset ja kaikki kulttuurista, historiasta ja tulevaisuudesta kiinnostuneet yhteiselle matkalle. Se ei tarjoa helppoja vastauksia, mutta avaa tärkeän kysymyksen: jos tervan aikakaudella tehtiin parhaansa tulevien sukupolvien hyväksi – mitä meidän tulisi tehdä nyt?