Yleinen kasvomaskisuositus kansalaisille poistuu, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Maskien käytölle ei ole THL:n mukaan perusteita vallitsevassa epidemiatilanteessa, jossa niiden laajakaan käyttö ei yksittäisenä toimena merkittävästi estä viruksen leviämistä.
Toisaalta THL suosittelee maskin käyttöä yhä julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä tietyissä tapauksissa.
Maskia tulisi käyttää niiden, jotka hakeutuvat koronaepäilyn vuoksi hoitoon tai testiin. Maski on tarpeen myös henkilöillä, joilla on hengitystieinfektion oireita, mutta kodin ulkopuolella liikkuminen on välttämätöntä. Lisäksi maskia kannattaisi käyttää sellaisten, jotka tietävät altistuneensa koronavirukselle ja kodin ulkopuoliset lähikontaktit eivät ole vältettävissä.
Oireisille suositellaan aina ensisijaisesti kotona pystymistä oireiden väistymiseen saakka.
Jokainen voi käyttää yhä maskia tarvittaessa
THL mukaan jokainen voi oman harkintansa mukaan edelleen käyttää maskia esimerkiksi sellaisissa sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa.
– Erityisesti rokottamattomien 12 vuotta täyttäneiden sekä kaikkien, joilla on riski saada vaikea koronatauti rokotuksista riippumatta, kannattaa harkita sellaisen maskin käyttöä, joka suojaa myös kantajaansa tehokkaasti, sanoo THL:n ylilääkäri Otto Helve tiedotteessa.
THL:n maskisuositus ei koske työpaikkoja ja työskentelytilanteita, joissa maskien käyttö perustuu työsuojeluun ja asiakasturvallisuuteen. Näistä vastaa työnantaja ja ohjeistaa Työterveyslaitos.
Lisäksi eri alueilla voi olla voimassa paikallisia maskisuosituksia.
THL muistuttaa, että koronarokotukset ovat ylivoimaisesti tehokkain keino suojautua koronalta. Vaikka rokotukset eivät kokonaan estä tartunnan saamista, ne suojaavat erittäin hyvin vakavalta tautimuodolta.