T-median tekemän tutkimuksen mukaan Oulu on Suomen kymmenestä suurimmasta kaupungista ainoa, joka on onnistunut kasvattamaan vetovoimaansa. Tutkimuksen parhaimmin arvioiduissa osa-alueissa korostui etenkin sijainti, taloudellinen elinvoima sekä kaupungin tarjoamat palvelut. Ilahduttavia uutisia, joista saa olla ylpeä!
Paitsi että moni oululainen ei itsekään huomaa oman kaupunkinsa parhaita puolia. Vaikka muualta satelisi kehuja ja arvostusta, paikalliset tuppaavat olemaan itsekriittisiä.
Kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Erja Sankari on kannustanut ihmisiä puhumaan Oulusta hyvää.