Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 10.8.2021
– Ehkä talo olisi huomattavasti halvemmalla ja helpommallakin saatu Merijärveltä, mutta kyllä me ollaan tosi tyytyväisiä Rantaeilolaan, keväällä Merijärvelle kirjansa muuttanut Esa Pikkumäki sanailee Marjut-puolisoaan katsellen.
Marjut nauraa nyökäten ja kaappaa siipan kainaloon.
– Varmastikin näin, mutta kyllä tämä on meidän näköinen ja mieluinen koti. Ja vielä piisaa hommia niin talossa kuin tontillakin, Marjut vakuuttaa.
Rantaeilola seisoo jykevällä kivijalallaan Kunnantien korkeimmalla kohdalla. Paikalla, johon Marjutin suku sen 150 vuotta sitten rakensi.
– Tiedossa on se, että tässä asuivat Eeva-äitini (Karkulahti) vanhemmat Siiri ja Tuomas Rantaeilola, ja sitä ennen Tuomas-papan isä perheineen. Sitä aiempien sukulaisten nimet eivät ole muistissa muualla kuin sukututkimuspapereissa, Marjut kertaa.
Marjutille Rantaeilola on hyvinkin tuttu paikka. Lapsuudessa talon tontti ja lähiseutu koluttiin Karkulahden sisarusten kanssa tarkasti.
– Tuntuu vain, että silloin tontti oli paljon isompi ja porraspielessäkin oli kalliota, Marjut muistelee.
Esa vakuuttaa, että kallio ei ollut ihan pihan porraspielessä, vaan se tulee vastaan siinä kohtaa vasta puolen metrin syvyydessä.
– Jonkin verran olen tätä tonttia kaivanut, Esa myöntää.
Pikkumäkien muutto Rovaniemeltä Merijärvelle on useiden seikkojen summa. Johdatusta, kuten Pikkumäet itse kokevat.
– Rantaeilola oli pitkään, ainakin 20 vuotta tyhjillään. Eeva-äiti osti tilan perikunnalta, ja hän etsi paikalle ostajaa. Mekin paikkaa kävimme katsomassa ja päädyimme siihen, että rakennuksen kunnostus on liian isotöinen urakka, mutta tässä sitä vaan ollaan, Marjut hymyilee.
Ostopäätöksen Marjut ja Esa tekivät 2014, jonka jälkeen ei ole tarvinnut miettiä, mihin liikenevän vapaa-ajan ja lomat käyttää. Ne ajat on vietetty tiivisti Rantaeilolan kunnostamista suunnitellen, tarvikkeita hommaten ja varsinaisesti töihin tarttuen.
Esa, joka on kirjoittanut muutaman kirjan, vakuuttaa, että Rantaeilolan remontista saisi kirjoitettua siitäkin oman kirjan. Aineistoa piisaisi paksumpaakin opukseen.
– Eipä tiedä, vaikka sen joskus vielä teenkin. Tässä remontin edetessä Rantaeilolan ja Merijärven historia ovat kiinnostaneet aina vain enemmän.
Jo Rantaeilolan historia onkin sykähdyttävä. Se on yksi Merijärven keskustan vanhimmista säilyneistä rakennuksista.
– Rantaeilola rakennettiin 1870-luvulla, eli silloin Tähkijärveä ei oltu vielä kuivatettu. Järven ranta ulottui Rantaeilolan tontin viereen, ja tulva-aikana kirkkoon mentiin veneellä Rantaeilolasta. Kirkon vieressä kalliossa on vieläkin rautainen lenkki, johon veneet kiinnitettiin, Esa kuvailee.
Marjut tietää kertoa, että Matti Rantaeilola piti aikanaan Rantaeilolan aitassa sekatavarapuotia. Matti on Marjutin Tuomas-isoisän veli. Matin puodista on säilynyt muisto, kun lattialankkujen alta löytyi puodissa käytetty puntari.
Kun astuu sisään Rantaeilolan tupaan, ei voi kuin kuvitella, miltä tuvassa näytti Pikkumäkien allekirjoittaessa tilasta kauppakirjat.
– Alkuun hirsirunko näytti verraten hyvin säilyneeltä. Sitä se olikin, mutta monen ikkunan kohdalta ikkunalaudat olivat lahonneet, ja siitä kosteus pääsi ulkovuoren ja hirsirungon väliin. Paikoitellen hirsirunko uusittiin ikkunoita myöten, Esa kertoo todeten, että myös katto vuoti ja se oli aiheuttanut omat ongelmansa sisätiloihin.
Tuvassa oli lautalattian alla betonivalu, joka piikattiin pala palalta pois. Marjut kuvailee, että piikkaus oli pikkutarkkaa työtä, sillä betonilattiassa oli kauttaaltaan rautaverkkoa, joka hidasti purkua.
Rakennuksen restaurointi on ollut kokonaisuudessaan melkoinen löytöretkikin. Yhdestä kamarista Esa poisti 16 tapettikerrosta. Yksi kerroksista on sama, jota Helsingin säätytalolla käytettiin kauan sitten. Tieto löytyi Museoviraston ylläpitämästä tapettitietokannasta.
– Mitä alemmas tapettikerroksia pääsi, sitä kauniimpia tapetteja tuli vastaan. Alimmaisena ollut tapetti oli kaikista kaunein, ja siitä painatettiin tapetti kamariin. Sisähirsiseinä sai jäädä näkyviin, kuten se näkyy tuvassa ja vastakkaisessa kamarissa, jota kutsumme kirkkokamariksi. Sen ikkunasta on aiemmin nähnyt kirkon, mutta nyt puut estävät näkyvyyden.
Kirkkokamarin seinistä, tapettien alta löytyi sanomalehtikattaus. Hufvudstadsbladetin sivut oli liimattu jykevällä liimalla suoraa hirsiseinää, joista pieni siivu annettiin jäädä seinään muistoksi 1870-luvulta.
– Tässä talossa tuskin asui ruotsinkielisen lehden lukijoita, joten lehdet on varmastikin saatu esimerkiksi kirkkoherralta. Kovin montaa tuskin on ollut, jolle Hufvudstadsbladet on tuohon aikaan Merijärvellä tullut.
Remontin punaisena lankana Pikkumäet pitivät sitä, että rakennus kunnostetaan vanhaa kunnioittaen. Kamareihin kuljetaan alkuperäisistä kunnostetuista ovista. Keittiökalusteet ovat pitkälti nekin pitkään palvelleita ja käsiteltynä ne saavat palvella edelleen. Huonekalutkin valittiin rakennukseen siten, että ne passaavat iäkkään talon tyyliin.
– Ensi kesänä raivataan sitten pihamaata, pari suunnittelee.
Marjutin Mummelin mutinoita -blogi
