Katseet pe­las­tus­lai­tos­ta kohti - Me­ri­jär­ven VPK toivoo sel­vyyt­tä ja ke­hit­tä­mis­tä

Moni rakennuspalo olisi päättynyt Merijärvellä vuosien varrella toisin ilman omaa yksikköä.
Moni rakennuspalo olisi päättynyt Merijärvellä vuosien varrella toisin ilman omaa yksikköä.

Merijärvellä kiteytyy todeksi tilanne, jota eletään monessa muussakin kunnassa VPK-maailmassa.

Päiväsaikaan sattuvat hälytykset tuottavat päänvaivaa. Hälytysosastossa on väkeä, mutta moni on töissä. Vieläpä toisella paikkakunnalla.

Ryhmänjohtaja Jarkko Ylikauppilan mukaan hälytysasto koostuu Merijärvellä tällä hetkellä 10-14 henkilöstä. Jos tähän määrään saisi vielä yhden käden sormet lisää, päivälähtöjen tilanne olisi toinen.

Väki vaihtuu samoin kuin muissakin kunnissa. Esimerkiksi nuoret lähtevät opiskelemaan. Merijärvellä VPK toimii aktiivisesti. Koulutuksissa käy väkeä sekä hälytysosastosta että nuoriso-osastosta. Nousua hälytysosaston puolelle on kiitettävästi.

–Nuoriso-osastosta on tullut viimeisen puolen vuoden aikana neljä uutta henkilöä hälytysosastoon. Mutta vaihtuvuutta tahtoo olla. Edelleenkään ei olla tarvittavaan vahvuuteen päästy, Ylikauppila toteaa.

Väki on erittäin sitoutunutta. Harjoitukset pyörivät ja koulutuksissa käydään. Aiemmin tehdyssä paloasemia koskevassa selvitystyössä on päätetty, että pienetkin asemat säilytetään. Tärkeänä nähtiin monia asioita, joiden eteen muun muassa Merijärvellä on tehty töitä.

–Emme me enempään pysty, Ylikauppila huomauttaa.

Merijärvellä toivotaan muutoksia. Toiveissa on, että pelastuslaitos paneutuisi asiaan, jotta ongelmakohdat saataisiin ratkottua.

–Tilanteeseen haluttaisiin selvyyttä. Toivomme pelastuslaitokselta toiminnallista kehitystyötä, Ylikauppila kertoo.

Toinenkin tärkeä toive on olemassa. Palokuntatoiminta halutaan ehdottomasti säilyttää lähipalveluna.

–Aika monta rakennuspaloa olisi päätynyt toisennäköiseksi, jos omaa yksikköä ei olisi. Jos kasarmointia tehdään Ylivieskaan ja Raaheen, auttaahan se niillä paikkakunnilla, mutta entäs muualla. Etäisyydet eivät muutu miksikään, Ylikauppila toteaa.

Hän on ollut itse VPK:n toiminnassa todella aktiivisesti mukana 1990-luvun alkupuolelta saakka.

–Jotenkin se vain kiinnosti. Ja se on vienyt mennessään. Harrastuksena se ottaa paljon, mutta paljon se myös antaa. Suosittelen kokeilemaan, Ylikauppila korostaa.