Liikenneturvallisuus on poliisin näkökulmasta kehittynyt kuluvana vuonna parempaan suuntaan ja tieliikenteessä menehtyneitä oli tammi-kesäkuussa vähemmän, kun viime vuonna samaan aikaan.
Poliisi kirjasi vuoden 2023 tammi-kesäkuussa yhteensä 8 291 epäiltyä rattijuopumusrikosta. Määrä on noin seitsemän prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, jolloin luku oli 7 756.
Tammi-kesäkuun aikana poliisi puhallutti eri kulkuneuvojen kuljettajia yhteensä lähes 320 000 kertaa. Testien määrä nousi huomattavasti viime vuoden vastaavasta ajankohdasta, jolloin luku oli 188 000.
Viisari kuitenkin värähti harvoin, sillä noin 1,3 prosentissa puhallutuksista kuljettajan todettiin olleen alkoholin vaikutuksen alaisena, mutta lukema jäi kuitenkin alle rangaistavuuden ja noin 0,9 prosentissa puhallutus johti epäilyyn joko rattijuopumuksesta, törkeästä rattijuopumuksesta tai vesiliikennejuopumuksesta.