Tilaajille

Mat­kai­lu­alal­la muu­ta­kin kuin kur­juut­ta, korona on he­rät­tä­nyt mat­kai­lun ko­ti­maas­sa

Vaikka Lapista kuuluu hätähuutoja, muualla Suomessa matkailuala on pärjännyt koronan kourissa kohtuullisesti tai jopa hyvin. Kotimaiset matkailijat ovat reissanneet alueella ahkerasti.

Matkailualan vaikeudet ovat täyttäneet lehtien palstat, mutta tilanne on todellisuudessa kirjava. Samaan aikaan kun kansainvälisistä matkailijoista elävä Lappi on helisemässä, esimerkiksi Kainuussa kelkka kulkee täysin eri suuntaan. Vuokatissa on laitettu syksyn aikana ennätyksiä uusiksi ja mikäli talven aikana ei tule mittavia sulkutoimenpiteitä, pärjätään Vuokatissa hyvin.

Vuokatin Matkailukeskus Oy:n toimitusjohtaja Heidi Pyykkönen kertoo, että syyskuussa tehtiin kaikkien aikojen ennätys ja muutoinkin korona-ajasta on selvitty todella hyvin.