
Tamperelainen Anne-Mari Kivimäki valittiin vuoden artistiksi Etnogaalassa Helsingissä tiistaina. Tänään keskiviikkona Kivimäki ja seitsemän muuta muusikkoa esiintyvät Oulaisten Musiikkiviikoilla konsertissa nimeltä Lakkautettu kylä. Konsertissa pohditaan evakkoutta, sota-aikaa, kodin jättämistä ja nykytodellisuutta pienessä venäläisessä kylässä.
Konsertin alkukuvina esitetään Tommi Kainulaisen ohjaama ja Anne-Mari Kivimäen säveltämä palkittu lyhytelokuva Sijaton sielu. Konsertti on osa Suomi100-juhlavuoden ohjelmaa.
Musiikki kulkee valokuvaprojisoinnin kanssa yhtä matkaa 1900-luvun alun kuvitteellisista karjalaisista Suistamon illatsuista tämän päivän valokuvakonserttiin. Illan aikana kuullaan niin haitari-trancea, sota-ajan suosikkisävelmiä kuin karjalan kielistä arkistomateriaaliakin.
Kivimäki tulkitsee laulun lisäksi notka- ja 5-rivistä haitaria. Hänen lisäkseen esiintymässä ovat Piia Kleemola (viulu, laulu), Ville Leinonen (kitara, laulu, lyömäsoittimet), Silja Palomäki (klarinetti, laulu), Ville Rauhala (kontrabasso), Petri Seppälä (trumpetti), Meri Tiitola (harmooni, laulu) sekä Timo Väänänen (leukakantele, pyngyr).