Merijärven johtaja-asiaa käsitellään ensi viikon keskiviikkona järjestettävässä ylimääräisessä kunnanvaltuuston kokouksessa.
Johtaja-asia koskee joulukuussa neljän valtuutetun jättämää valtuustoaloitetta, jossa he vaativat kunnanhallituksen puheenjohtaja Esko Nivalan erottamista luottamuspulan takia.
Aloitteen jättivät valtuutetut Heidi Klasila (kesk.), Paula Jukkola (sit.), Mikko Salmu (kesk.) ja Samuli Tanska (kesk.).
– Kuntalain mukaan, kunnanhallituksen täytyy viedä asia kunnanvaltuuston käsittelyyn. Asia on ikävä kaikille osapuolille, eikä käsittelyä haluta pitkittää, sen vuoksi järjestetään ylimääräinen valtuustokokous, jossa asia käsitellään, kunnanjohtaja Kari Jokela perustelee.